Tiedotearkisto 2006-2008

2.10.2008

Vaalikeräyksellä tukea epilepsiatyölle

Lokakuussa suomalaisilla on oiva mahdollisuus osoittaa tutkimukset politiikasta vieraantumisesta ja alhaisesta äänestysaktiivisuudesta vääriksi, kun valtuustoihin valitaan taas uudet päättäjät. Myös äänestyspaikkojen ulkopuolella riittää säpinää, kun vanhat ja uudet lipasvahdit suorittavat perinteistä keräystä vammais- ja kansanterveystyön hyväksi.

Vaalikeräys täytti viime vuonna sata vuotta. Ensimmäinen äänestyspaikoilla suoritettu lipaskeräys järjestettiin vuonna 1907, ensimmäisten eduskuntavaalien yhteydessä. 1960-luvulle saakka vaalikeräystuotto käytettiin tuberkuloosin vastustamistyöhön. Nykyään keräyksen valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa vaalikeräystoimikunta, johon kuuluu 17 vammais- ja kansanterveysjärjestöä. Epilepsialiitto on ollut mukana vuodesta 1988.

Lahjoita rahaa - tai aikaa

Keräys toteutetaan kuntatasolla järjestöjen paikallisyhdistysten vapaaehtoisvoimin. Noin puolet keräyksen tuotosta jää paikallistasolle keräykseen osallistuvien yhdistysten toimintaan. Toinen puolikas tuotosta ohjautuu keskusjärjestöille. Keräyskulut ovat noin 8 %. Epilepsialiitto käyttää keräystuotot tiedotukseen, neuvontaan, kuntoutukseen, sosiaaliseen tukeen ja edunvalvontaan.

Ennakkoäänestyksen suosio on lisännyt tarvetta uusille lipasvahdeille. Jokainen ystävällisesti käyttäytyvä henkilö on tervetullut lipasvahdiksi. Täysi-ikäisyyttä ei vaadita.

Kunnallisvaalien varsinainen äänestyspäivä on 26.10.2008. Ennakkoäänestys tapahtuu 15.-21.10.2008. Pudota siis äänestyspäivänä lippaaseen sopiva lahjoitus - tai ota yhteyttä ja ilmoittaudu lipasvahdiksi jo tänään!

Kysy lisätietoja paikallisyhdistyksestä!


Palaa otsikoihin



Tulosta tämä sivu
Tietoa epilepsiasta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä