Tiedotearkisto 2009
Epilepsia.fi uudistui suomalaisen epilepsiatiedon ja -toiminnan portaaliksi
Epilepsialiiton 40-vuotisjuhlan kunniaksi myös Epilepsia.fi-sivusto on uudistunut niin sisällöllisesti, ulkoisesti, teknisesti kuin rakenteellisestikin. Epilepsia.fi ei ole enää vain Epilepsialiiton kotisivu vaan samasta osoitteesta löytyvät jatkossa niin ajankohtainen epilepsiatieto, tutkimus kuin yhdistystoimintakin.
Uudistuksella pyritään vastaamaan entistä paremmin erilaisten kohderyhmien, niin epilepsiaa sairastavien ja heidän läheistensä kuin epilepsiaa tutkivien ja muiden ammattihenkilöiden, tarpeisiin. Uuden sivuston rakentamisessa onkin tehty poikkeuksellisen laajaa yhteistyötä suomalaisten epilepsiajärjestöjen kesken.
Epilepsia.fi:stä löytyvät potilasjärjestö Epilepsialiiton, tiedejärjestö Suomen Epilepsiaseuran ja apurahoja jakavan Epilepsiatutkimussäätiön kotisivut. Lisäksi etusivulla on bannerit erilliseen epilepsiatieto-osioon ja Epilepsialiiton 40-vuotisjuhlan kampanjasivustolle. Myös lahjoitusten tekeminen niin Epilepsialiitolle kuin Epilepsiatutkimussäätiölle on entistä helpompaan etusivun lahjoituspainikkeilla.
Sivuston visuaalinen ilme noudattelee toimijoiden graafisia ohjeistoja ja on väritykseltään raikkaan vihreä-valkoinen. Sivuston ilmeessä on pyritty selkeyteen ja ilmavuuteen. Epilepsia.fi-sivut tunnistetaan ”samaan epilepsiaperheeseen” kuuluviksi yhteisten visuaalisten elementtien avulla.
Epilepsialiiton kotisivuilta löytyvät nyt paikallisten epilepsiayhdistysten omat kotisivut. Uutena elementtinä Epilepsialiiton ja Suomen Epilepsiaseuran sivuilla on lisäksi pyörivä uutisikkuna, jossa on aina tuoreimmat epilepsia-aiheiset uutiset koti- ja ulkomailta. Sisällöstä uutisikkunassa vastaa M-Brain Oy.
Lisätietoja: verkkotiedottaja Anna-Maria Mäki-Kuutti, puh. 09 3508 2323,
anna-maria.maki-kuutti(at)epilepsia.fi

















