Miksi hoitoa tarvitaan

Epilepsian hoidon tavoitteena on kohtauksettomuus tai mahdollisimman hyvä kohtaustasapaino ilman hoidon aiheuttamia sietämättömiä haittavaikutuksia. Hoitamaton epilepsia voi olla etenevä sairaus, joka voi etenkin lapsilla hidasta motorista, älyllistä ja sosiaalista kehitystä. Siksi hoidon tavoitteena tulee aina olla myös oppimiskyvyn ylläpitäminen, kognitiivisen ja neurologisen kehityksen turvaaminen sekä sairauden kanssa selviytyminen ja täysipainoinen elämä.

Epilepsian hoito on välttämätöntä, sillä toistuviin epilepsiakohtauksiin liittyvä tapaturmariski, kohtauspelot, erilaiset muistin, havaintotoimintojen tai tarkkaavaisuuden häiriöt ja muut sairaudesta johtuvat oireet voivat alentaa henkilön kykyä selviytyä arkipäivän asioista, kuten liikkumisesta, asioinnista ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Tapaturmariski kaikilla epilepsiaa sairastavilla on 1,5-kertainen muuhun väestöön verrattuna; pään vammat ovat 2–3 kertaa yleisempiä, murtumat 4–10 kertaa yleisempiä ja hukkumisonnettomuudet 10 kertaa yleisempiä kuin väestössä keskimäärin. Luvut lähenevät normaaliväestön riskiä, kun kohtaukset on saatu hallintaan ja vastaavasti riskit ovat selkeästi suurempia, jos kohtauksia on toistuvasti asianmukaisesta hoidosta huolimatta.. Pitkittyneen epileptisen kohtauksen eli status epilepticukseen liittyvä kuolleisuusriski on edelleen hoidosta huolimatta huomattavan korkea eli keskimäärin 20%. Onnistunut epilepsian lääkehoito vähentää sairaalahoitojen tarvetta ja kustannuksia sekä epilepsiakohtauksiin liittyviä riskejä.


Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4