Epilepsia, päiväkoti ja koulu

Epilepsiaa sairastavan lapsen päivähoidon ja koulunkäynnin haasteet eivät poikkea muista tovereista. Fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen ympäristö on edellytys kaikkien hyvälle päivähoidolle, koulunkäynnille ja oppimiselle. Epilepsiassa turvallisuuden tunne syntyy pitkälti sairauden luonteen ymmärtämisestä; on tärkeä tietää, minkälaisia asioita sairauteen liittyy. Lasta helpottaa myös tieto siitä, että päiväkodissa ja koulussa tiedetään hänen sairaudestaan, ja hän voi luottaa siihen, että kohtauksen sattuessa tiedetään, kuinka toimia.

Epilepsialla voi olla erilaisia seuraamuksia koulutyöhön. Kohtauksen sattuessa oppitunnin aikana sillä hetkellä opetettu asia ei tavoita lasta eikä jää muistiin. Myös kohtauksen jälkeen lapsi saattaa olla väsynyt eikä kykene samalla lailla keskittymään koulutyöhön kuin tavallisesti. Lapsi voi jäädä jälkeen muista myös runsaiden poissaolojen vuoksi erityisesti sairastumisvaiheessa tai lääkkeen vaihtoon liittyvien lääkekokeilujen vuoksi. Epilepsian näkyminen koulutyössä riippuu myös sairastumisen vaiheesta ja sairastumisiästä. Sairauden puhkeamisen ja diagnoosin saamisen aikaan voi yleinen hämmennys viedä ajatukset muualle ja mielipaha sairastumisesta johtaa alavireisyyteen. Kun kohtaukset on saatu hallintaan ja lapsi on tottunut lääkkeen ottoon ja hyväksynyt asiantilan ei epilepsia enää yleensä näy koulutyössä.

Eri tutkimuksissa on havaittu, että pitkäaikaissairaat ihmiset usein sopeuttavat menestymisodotuksensa kykyjään alhaisemmalle tasolle. Pettymysten välttämiseksi he asettavat riman niin alas, että pystyvät sen varmasti ylittämään. Epilepsiaa sairastavien lasten kohdalla puhutaan usein alisuoriutumisesta, jolloin lapsi pärjää koulussa heikommin kuin hänen älyllinen kapasiteettinsa edellyttäisi. Koulusuoriutumisen on todettu jäävän lapsen todellisia kykyjä heikommaksi jos hänellä on epilepsian vuoksi runsaasti poissaoloja tai vanhempien tai opettajien odotukset ovat liian vaatimattomat. Alisuoriutuminen on yleisintä luetun ymmärtämisessä, kirjoittamisessa ja matematiikassa. On myös huomattu, että tieto epilepsiasta saattaa vaikuttaa vanhempien ja opettajien odotuksiin lapsen oppimisesta ja koulunkäynnistä. On esitetty, että epilepsia vähentäisi vanhempien odotuksia koulunkäynnin onnistumisesta, joka taas heijastuu lapseen.
 
Opettajan on hyvä keskustella lapsen ja tarvittaessa myös vanhempien kanssa epilepsian huomioimisesta eri oppitunneilla. Yksi keskustelua herättävä oppiaine on usein liikunta. Useimmilla lapsilla rasittavakaan ponnistelu ei lisää kohtausriskiä, mutta hyvä fyysinen kunto saattaa jopa vähentää kohtauksia. Joillakin lapsilla voi ilmetä motorista kömpelyyttä, hahmottamisen vaikeutta ja tasapaino- ja koordinaatiohäiriöitä joiden vuoksi lasta on hyvä kannustaa liikkumaan kykyjensä mukaan ja kehittymään omassa tahdissaan. Uimahallissa on hyvä tehostaa valvontaa ja kertoa uinninvalvojille, että ryhmässä on epilepsiaa sairastava oppilas. Myös telinevoimistelussa on hyvä kiinnittää lapseen hieman tavallista enemmän huomiota ja tehostaa varmistusta. Jos oppilaat käyttävät tunneilla teräviä esineitä, koneita ja laitteita, joiden ääressä kohtauksen saaminen voi olla vaarallista, on hyvä keskustella mahdollisista varmuustoimista. Tapaturmavaara on syytä huomioida järkevästi, mutta koulu on turvallinen paikka harjoitella taitoja itsenäiseen elämään sekä päivittäisistä askareista suoriutumista.

Lapsilla, joilla epilepsiaan liittyy kognitiivisia pulmia: muistivaikeuksia, tarkkaavaisuus ja keskittymisongelmia tai esim. kielellisiä erityisvaikeuksia, voi esiintyä myös oppimisvaikeuksia ja koulutyö saattaa vaatia enemmän ponnistuksia kuin muilta. Jos oppilaan erityisen tuen tarve on niin suuri, ettei osa-aikainen erityisopetus riitä auttamaan oppimisvaikeuksien yli, tulee oppilas ottaa erityisopetukseen. Perusteluina on psykologinen tai lääketieteellinen tutkimus tai sosiaalinen selvitys.  Tärkeintä on, että lapsi saa opetusta, joka on hänelle parasta, ja joka tukee parhaiten lapsen oppimista, kasvua ja kehitystä.  Henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma pohjautuu koulun opetussuunnitelmaan ja siinä huomioidaan yksilölliset oppimisen tavoitteet, keskeiset sisällöt, opetusmenetelmät ja arvioinnin perusteet.  Suunnitelman tekemiseksi kootaan lapsi/nuori, vanhemmat ja opetuksen ja oppilaanohjauksen vastaavat henkilöt ja kuntoutustahot yhteen keskustelemaan.