Arvot ja strategia
Epilepsialiiton toimintaa määrittävät seuraavat arvot:
- Tasa-arvo. Epilepsialiitossa kunnioitetaan ihmisten tasa-arvoa, puolustetaan yksilöiden oikeuksia ja oikeutta parhaaseen hoitoon.
- Ihmisen kunnioittaminen. Epilepsialiitossa kohdellaan ihmisiä oikeudenmukaisesti ja ystävällisesti. Jokaista kuunnellaan, kunnioitetaan ja toisesta välitetään.
- Asiakaslähtöisyys. Asiakkaiden tarpeet ohjaavat toimintaa. Tarpeiden toteutumista seurataan asiakastutkimuksin palveluiden toimivuudesta, saatavuudesta ja asiakastyytyväisyydestä sekä ryhdytään toimiin epäkohtien poistamiseksi.
- Jatkuva kehittyminen. Toiminnassa huomioidaan ympäristönmuutokset, hyödynnetään tutkimustietoa ja tehdään yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa sekä osallistutaan tutkimushankkeisiin, kokeiluihin ja selvityksiin. Liitto on koulutusmyönteinen ja suuntautuu tulevaisuuteen. Omaa palautejärjestelmää ja työilmapiirin avoimuutta kehitetään edelleen ja hyödynnetään vuorovaikutusta.
Epilepsialiiton sääntöjen mukaisesti liiton toiminta-ajatuksena on tukea epilepsiaa sairastavia henkilöitä elämään tasa-arvoisina muun väestön kanssa sekä tukea heitä ja heidän läheisiään tavoitteen saavuttamiseksi.
Toiminta-ajatuksen mukaisia linjauksia on täsmennetty vuonna 2007 hyväksytyllä strategialla yhdessä jäsenkentän ja sidosryhmien kanssa. Epilepsialiiton visio on epilepsiaa epäilemättä – oikeus ja mahdollisuus hyvään elämään. Epilepsialiiton painotukset vuoteen 2010 asti ovat:
- Avoin suhtautuminen epilepsiaan ja sen monimuotoisuuteen
- Laadukas kokonaisvaltainen hoito ja kuntoutus
- Osallisuuden edistäminen
- Arkiselviytymisen tukeminen ja turvaaminen
Asiantuntijakuuleminen (pdf) (374.6 KB)
Strategia 2011-2015 (pdf) (62.1 KB)

















