Toiminnan rahoitus

Epilepsialiitto on yleishyödyllinen yhteisö, joka rahoittaa toimintansa avustuksilla, omalla varainhankinnalla sekä lahjoituksilla. Saatu tuki käytetään kokonaan epilepsiaa sairastavien ihmisten tasa-arvon edistämiseen, sairastuneiden ja heidän perheidensä tukemiseen sekä erilaisten tukimuotojen kehittämiseen. Epilepsialiiton toiminnan kokonaistuotot vuonna 2011 olivat noin 1 740 000 euroa ja kokonaiskulut noin 1 758 000 euroa. Vuoden 2011 talousarvion kokonaiskulujen loppusumma on 1 838 300euroa.
 
Keskeisimmät toiminnan rahoittajat ovat Raha-automaattiyhdistys ja opetusministeriö. Kuntoutumiskursseja järjestetään myös Kelan kanssa yhteistyössä. Epilepsialiitto tarvitsee myös yksityisten henkilöiden ja yritysten lahjoituksia pystyäkseen tukemaan epilepsiaa sairastavia ihmisiä heidän arkiselviytymisessään. Liiton varainhankintaan kuuluvat jäsenmaksut, vaalikeräys ja erilaisten epilepsia-aiheisten tuotteiden myynti. Auttaa voi siis myös hankkimalla liiton hyväntekeväisyystuotteita, liittymällä yhdistyksen jäseneksi tai kannatusjäseneksi sekä osallistumalla vaalikeräyksiin.

Epilepsialiitolla on kolme omakatteista muistorahastoa. Eila Ahlgrenin rahastosta kohdennetaan varoja vaikeita epilepsioita sairastavien tukityöhön. Eero Lahtisen rahaston avulla tuetaan sosiaalista lomatoimintaa. Kimmo Marttisen rahastoa käytetään aikuisille työkykyisille ja -ikäisille epilepsiaa sairastaville suunnattuun tiedotus- ja kurssitoimintaan.
 
RAY:n tuottokehitys ja edellytykset avustusten saamiseen kansanterveystyölle ovat tulevaisuudessakin ratkaisevia myös Epilepsialiiton taloudelle. Pelkästään avustusten varassa ei toimita. Jokainen lahjoitus tai liitolta ostettu hyväntekeväisyystuote auttavat meitä auttamaan epilepsiaa sairastavia ihmisiä.

Sinun tai yhteisösi apua pyydämme lahjoituksena. Myös kannatusjäsenenä voit tukea toimintaamme. 

Lahjoitusmahdollisuudet



Toiminnan rahoitus


Tulosta tämä sivu
Tietoa epilepsiasta
RAY Tukee

Poutapilvi web design - P4