Epilepsiaan aivoverenkiertohäiriön seurauksena sairastuneiden ja omaisten kurssi

(Kela nro 42249, KKRL 9 § ja KKRL 12 §)

Aika ja paikka: 27.8.-2.9. Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä (www.harmankuntokeskus.fi)

Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu pääsääntöissesti alle 65-vuotiaille epilepsiaan aivoverenkiertohäiriön seurauksena sairastuneille henkilöille ja heidän aikuisläheisilleen. Osa kurssilaisista valitaan korotettua tai ylintä Kelan vammaistukea saavista hakijoista, osa harkinnanvaraisin perustein, mikä ei edellytä Kelan vammaistuen saamista.

Tavoite ja sisältö: Kurssin tavoitteena on tukea kuntoutujan toimintakykyä ja päivittäistä selviytymistä aivoverenkiertohäiriön seurauksena tulleen epilepsian muuttamassa elämäntilanteessa. Kurssilla pyritään vastaamaan myös omaisten tiedon ja tuen tarpeeseen. Kuntoutujaa autetaan tunnistamaan molempien sairauksien tuomia rajoituksia ja löytämään toimintamalleja hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Kurssilla saa tietoa epilepsiasta ja aivoverenkiertohäiriöstä, epilepsian vaikutuksesta työ- ja toimintakykyyn, hoidoista, itsehoidon keinoista ja tarjolla olevista palveluista. Keskusteluryhmissä pohditaan omaa ja ympäristön suhtautumista sekä kommunikointiin, ihmissuhteisiin, jaksamiseen ja itsestä huolehtimiseen liittyviä asioita.

Omaisten vertaisryhmässä jaetaan kokemuksia ja käsitellään omaisen roolia esimerkiksi kohtaustilanteissa ja omatoimisuuden tukemisessa, omaisen omaa jaksamista ja avun hakemista. Kurssilla on myös ohjattua liikuntaa, toiminnallisia ryhmiä ja vapaa-ajan toimintaa.

Kustannukset: Kurssi on osallistujille maksuton. Kurssi toteutetaan Kelan harkinnanvaraisena tai vaikeavammaisten kuntoutuksena.

Kurssiin sisältyy ohjelma, majoitus kahden hengen tai perhehuoneessa ja ruokailut. Matkakuluihin ja ansionmenetykseen voi kurssin ajalta hakea korvausta Kelasta. Kurssilaisen/perheen matkakulujen omavastuu on yhteensä 18,50€.

Hakeminen: Kurssille haetaan 27.5. mennessä Kelan kuntoutuksen hakulomakkeella KU 102, jonka saa Kelan toimistosta ja verkkosivuilta. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärin suositus kuntoutumiskurssille. Suositus voi olla esimerkiksi B-lausunto tai ote sairauskertomuksesta (epikriisi) tai kuntoutussuunnitelma, jossa kurssi ja sen tavoitteet on mainittu.

Hakemus ja sen liitteet eivät saa olla vuotta vanhempia. Täytä hakemus huolella, myös tiedot toimintakyvystä, apuvälineiden käytöstä ja avun tarpeesta jokapäiväisessä elämässä.

Lääkärinlausunnossa tulee olla riittävät tiedot sairaudesta ja toimintakyvystä sekä perustelut kurssin tarpeellisuudesta hakijalle (kuntoutuksen tavoite). Toistamiseen kurssille hakevan kohdalla on huomattava, että samalle tai samantyyppiselle kurssille voi Kelan kustannuksella tulla hyväksytyksi vain, jos ”sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi elämäntilanne on olennaisesti muuttunut” (Kelan ohje). Tämän tulee näkyä myös lääkärin suosituksessa.

Kurssihakemus liitteineen postitetaan viimeiseen hakupäivään mennessä Epilepsialiittoon. Kela-yhteistyökurssien hakemukset voi toimittaa myös Kelan toimistoon. Myös hakuajan päätyttyä voi tiedustella vapaita kurssipaikkoja.

Kurssihakemuksen postitusosoite: Epilepsialiitto / Kurssit, Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Kurssisihteeri Sirpa Tolvanen, puh. 09 3508 2311, sirpa.tolvanen(at)epilepsia.fi
Kuntoutuspäällikkö Marja Nylén, puh. 09 3508 2314, marja.nylen(at)epilepsia.fi


Tulosta tämä sivu
Tietoa epilepsiasta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä