Kuntoutus auttaa selviytymään

Epilepsiaan sairastuminen tuo muutoksia sairastuneen ja hänen perheensä elämään. Kuntoutuksessa pyritään tunnistamaan elämänkulkuun tulleet yksilölliset haasteet ja pulmat. Ne voivat liittyä esimerkiksi sairauden hyväksymiseen, turvallisuuteen, sosiaaliseen selviytymiseen tai työkykyyn. Haasteista selviytyminen voi vaatia uusia keinoja ja usein myös ulkopuolista apua.  

Epilepsiaa sairastavan kuntoutuksen tavoitteena on edistää toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä, hyvinvointia, osallistumismahdollisuuksia ja työllistymistä. Moni epilepsiaa sairastava tarvitsee tukea elämäntilanteen selvittelyyn ja sopeutumisvalmennusta sekä ammatillista kuntoutusta. Epilepsian oireista ja kehitysvaiheesta riippuen hän voi tarvita myös toimintaterapiaa, neuropsykologista kuntoutusta tai apuvälineitä.

Kun tarvitset lisätietoa kuntoutuksesta:

  • keskustele asiasta hoitavan lääkärin ja hoitajan kanssa
  • kysy neuvoa sairaalan sosiaalityöntekijältä ja kuntoutusohjaajalta
  • ota läheinen  mukaan keskusteluihin.

Kuntoutusohjaus ja sosiaalityö

Sairaaloiden kuntoutusohjaajat ja sosiaalityöntekijät ovat apunasi silloin kun tarvitset tukea. Kuntoutusohjaaja arvioi arjessa selviytymistä, palveluiden tarvetta ja kuntoutumismahdollisuuksia. Hän voi tarvittaessa tulla myös kotiin, kouluun tai työpaikalle. Sosiaalityöntekijä auttaa tarvittavien sosiaaliturvaetuuksien sekä erilaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja tukitoimien hakemisessa.

Voit itse varata ajan kuntoutusohjaajalle ja sosiaalityöntekijälle. Myös läheinen tai asioitasi hoitava ammattilainen voi sinun luvallasi ottaa häneen yhteyttä. Lääkärin lähetettä ei välttämättä tarvita. Kuntoutusohjaus ja sosiaalityö ovat asiakkaalle maksuttomia palveluita. 

Epilepsialiiton kuntoutus

Epilepsialiitto toimii epilepsiaa sairastavien hyvän, kokonaisvaltaisen hoidon ja riittävien kuntoutuspalveluiden turvaamiseksi. Järjestämme kuntoutumista tukevia sopeutumisvalmennuskursseja, tukiryhmiä, puhelinneuvontaa ja aluetyöntekijöiden antamaa ohjausta. Tuetut lomat tarjoavat vertaistukea ja mahdollisuuden virkistäytyä yhdessä muiden epilepsiaa sairastavien kanssa.


Tulosta tämä sivu
Tietoa epilepsiasta

 

Puhelinneuvontaa

epilepsian kanssa elämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Ma-pe klo 9–15
puh. 09 3508 2310


Melojia
Kuva: Mikko Lahikainen

Poutapilvi web design - P4