Tietoa yhdistyksestä
Tehtävämme
Yhdistyksen tehtävänä on toimia epilepsiaa sairastavien, heidän perheenjäsentensä sekä läheistensä yhdyssiteenä ja tukena. Yhdistys välittää oikeaa ja asianmukaista tietoa kaikille sairauden kanssa tekemisissä oleville, päättäjille sekä suurelle yleisölle. Tehtävänä on myös valvoa epilepsiaa sairastavien oikeusturvaa ja etua. Yhdistys edistää toiminnallaan jäsentensä kaikinpuolista selviytymistä yhteiskunnassa. Yhdistyksen toiminta-alue näkyy kuvassa.
Hallinnosta
Etelä-Pohjanmaan Epilepsiayhdistys on perustettu 25.11.1979. Yhdistyksen asioita hoitaa vuosikokouksen valitsema hallitus. Siihen kuuluu puheenjohtaja sekä kuusi varsinaista ja kuusi varajäsentä. Yhdistys on Epilepsialiitto ry:n jäsenjärjestö.
Järjestötalolla oleva yhdistyksen toimisto (linkki kohtaan ota yhteyttä) hoitaa yhdistyksen käytännön asioita ja pitää yhteyttä jäseniin.
Kerho- ja virkistystoiminta
Yhdistys järjestää
- joulujuhlan marras-joulukuun vaihteessa.
- kesäretken heinäkuussa
- epilepsiaviikon tapahtuman/tapahtumia syyskuussa
- kaksi teatterikäyntiä, toinen syksyllä, toinen keväällä
- vuosikokouksen maaliskuussa, jossa myös ohjelmaa
- muitakin tapahtumia, kun toivitaan ja aihetta ilmaantuu
Tapahtumista ilmoitetaan mm. tällä palstalla.
Yhteyshenkilöt
Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Jari Hautakangas, puh. 0400 594 364, e-mail jari.hautakangas(at)po.lapua.fi.
Perhe- ja senioritoiminnan vastaava/tiistaikerhon vetäjä on Jaana Koski, puh. 040-528 5863, e-mail jaana.koski(at)luukku.com. Varalla Riitta Sikkilä, puh. 040-538 5408.
Nuorten yhteyshenkilönä ja liikuntavastaavana toimiii Ari Yli-Erkkilä, puh.0400-560 295. Varalla Jari Hautakankas.





