Suurenna fonttiaPienennä fonttia

Yksityistä ja yritysten tutkimusrahoitusta tarvitaan

Tieteellistä tutkimusta tarvitaan epilepsian syiden ja vaikutusten selvittämiseksi, jotta voidaan edelleen kehittää asianmukaista hoitoa. Tieteellistä tutkimusta tarvitaan myös, jotta löydetään keinoja vastata epilepsian aiheuttamiin sosiaalisiin haittoihin. Vielä tänä päivänä ennaltaehkäisevää tai parantavaa hoitoa epilepsiaan ei ole, mutta pala palalta epilepsian tieteellinen tutkimus voi edetä kohti ratkaisuja.

Valitettavasti julkisesti rahoitettu epilepsiatutkimus on riittämätöntä. Siksi tarvitaan myös muuta rahoitusta tieteellisen tutkimuksen turvaamiseksi. Yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoitukset mahdollistavat Epilepsiatutkimussäätiön tuen epilepsiaan liittyvälle tieteelliselle tutkimukselle.

Epilepsiatutkimussäätiö on jo vuodesta 1985 kerännyt yksityisiltä henkilöiltä ja yrityksiltä lahjoituksia tutkimuksen tukemiseksi. Apurahoja säätiö on myöntänyt 40 eri tutkijalle, joista monet ovat jatkaneet tutkimustyötään nousten kansainvälisestikin katsottuna merkittäviksi epilepsia-alan tutkijoiksi.

Asla Pitkänen: Epilepsiatutkimuksen tavoitteet linjattu (Epilepsialehti 3/2009)


Tulosta tämä sivu
epilepsia.fi


Poutapilvi web design - P4