Matti Sillanpää:
"Epilepsiaseura osana suomalaista epilepsiatyötä"
Kansainvälinen paine perustaa tieteellinen epilepsiayhdistys myös Suomeen kasvoi 1970-luvulla. Yhdysvaltalainen epileptologi J. Kiffin Penry teki toukokuussa 1978 Heikki Hakkaraisen välittämänä ehdotuksen tieteellisen sektion muodostamisesta Suomeen. Niinpä perustimme vihdoin elokuussa 1980 Epilepsialiiton yhteyteen 8-jäsenisen, neurologeista koostuvan Tieteellisen toimikunnan, jonka puheenjohtajaksi tuli professori Paavo Riekkinen, varapuheenjohtajaksi professori Matti Sillanpää ja ulkopuoliseksi sihteeriksi toiminnanjohtaja Leena Hyvärinen. Toimikunta sai virallisesti Epilepsialiigan Suomen osaston aseman. Epilepsialiiton talous oli siihen aikana niin ahtaalla, ettei Liiton hallitus katsonut mahdolliseksi perustaa täyttä yhdistystä ja maksaa mielestämme korkeaksi nousevaa pääluvun mukaista jäsenmaksua Epilepsialiigalle.
Suomen Epilepsiaseura syntyi
Vähitellen kuitenkin kävi selväksi, että Toimikunta ei selviä yksinään kaikista velvoitteistaan. Painetta lisäsi mm. Epilepsiatutkimussäätiön perustaminen vuonna 1985. Huolellisten valmistelujen jälkeen silloinen Epilepsialiiton puheenjohtaja Matti Sillanpää kutsui koolle 8.12.1992 neurologien ja lastenneurologien yleisen kokouksen lääketehdas Astran tiloihin Vantaalle. Käydyn keskustelun jälkeen päätettiin perustaa Suomen Epilepsiaseura, jonka puheenjohtajaksi valittiin professori Matti Sillanpää, varapuheenjohtajaksi professori Matti Iivanainen ja sihteeriksi LKT Reetta Kälviäinen. Perustavia jäseniä oli 38, mutta jäsenmäärä kohosi 15 vuodessa yli 150 jäseneen.
Arvostettu suomalainen epilepsiatutkimus
Seuran perustaminen osui oikeaan aikaan, sillä 1970-luvulla Suomessa alkanut moderni epilepsiatutkimus sai nopeasti uutta vauhtia niin, että vuonna 1999 Suomessa julkaistiin väkilukuun suhteutettuna tieteellisiä raportteja epilepsiasta enemmän kuin missään muussa
OECD-maassa. Seura aloitti heti perustamisensa jälkeen myös vilkkaan tieteellisen koulutustoiminnan järjestäen 2-4 erilaista tieteellistä tilaisuutta vuodessa. Varmasti näyttävin ponnistus oli Epilepsiaseuran päävastuullisena Helsingissä v. 2006 järjestämä 7. eurooppalainen epilepsiakongressi, jossa oli lähes 4000 osallistujaa. Seuran jäsenet ovat vuosien mittaan osallistuneet erittäin aktiivisesti kansainväliseen epilepsiajärjestötoimintaan.
Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Epilepsialehdessä 1/2009.







