Suomen Epilepsiaseura – Epilepsisällskapet i Finland – Finnish Epilepsy Society ry:n säännöt

 

(Hyväksytty 21.2.1994)

 

1 §     Yhdistyksen nimi on Suomen Epilepsiaseura – Epilepsisällskapet i Finland – Finnish Epilepsy Society ry.

           Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

 

2 §     Seuran tarkoituksena on kehittää epilepsian tutkimusta, hoitoa ja ehkäisyä, lisätä jäsentensä ammatillisia

           tietoja ja taitoja, sekä edistää alan perus- ja soveltavaa tutkimusta Suomessa.

 

3 §     Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura

 

           - järjestää tieteellisiä kokouksia ja kursseja

           - antaa lausuntoja viranomaisille, laitoksille ja yleisölle epilepsiaa koskevista kysymyksistä

           - pitää yhteyttä kaikkiin niihin tahoihin, joiden toiminta liittyy epilepsiaan tai vaikuttaa seuran toimintaan

           - pitää yhteyksiä muiden maiden vastaaviin seuroihin ja yhdistyksiin ja alan kansainvälisiin liittoihin,

             erityisesti Kansainväliseen Epilepsialiigaan, jonka Suomen alaosastona seura toimii

           - tukee epilepsiaan liittyvää tai sitä sivuavien tieteenalojen tutkimustyötä.

 

4 §     Seuran jäsenet ovat varsinaisia, kannattavia tai kunniajäseniä.

 

           - varsinaiseksi jäseneksi seura voi hyväksyä lääkärin, tai muun alaan liittyvän ammatillisen koulutuksen

             saaneen henkilön, joka työskentelee epilepsiatutkimuksen parissa

           - kannattavaksi jäseneksi voi seura hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön

           - kunniajäseneksi seura voi kutsua sen toimialalla erityisesti ansioituneen henkilön.

 

5 §     Seuran jäsenmaksun suuruuden päättää seuran vuosikokous. Jäsenmaksua ei peritä kunniajäseniltä.

           Jäsen, joka kahtena perättäisenä kalenterivuotena jättää jäsenmaksunsa maksamatta tai toimii seuran tavoitteiden 

           vastaisesti voidaan erottaa seurasta.

 

6 §     Seura voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

 

7 §     Seuran vuosikokous pidetään tammi- maaliskuussa, ja se on päätösvaltainen, mikäli se on laillisesti kokoon kutsuttu.

           Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

           1)  Esitetään seuran toimintakertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto

           2)  Vahvistetaan seuran tilinpäätös

           3)  Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai niistä toimenpiteistä, joihin seuran hallinto tai

                 tilintarkastajien lausunto antavat aihetta

           4)  Päätetään jäsenmaksun suuruus alkavalle toimintavuodelle

           5)  Valitaan seuran hallitus, johon puheenjohtajan lisäksi kuuluu varapuheenjohtaja, varainhoitaja sekä kolme

                varsinaista jäsentä ja kullekin kolmelle varsinaiselle hallituksen jäsenelle henkilökohtainen varajäsen.

                Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin. Hallituksen varsinaiset jäsenet on valittava alueellisesti

                edustavasti. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet

                hallituksen jäsenistä on läsnä.

           6)  Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa

           7)  Käsitellään muut hallituksen esittämät tai jäsenten vähintään kolme viikkoa ennen kokousta hallitukselle ilmoittamat

                asiat, joista kaikista on kokouskutsussa mainittava.

 

8 §     Hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan. Hallitus edustaa seuraa, kutsuu koolle seuran kokoukset, valmistelee niissä käsiteltävät

           esityslistat ja asiat, hoitaa seuran rahavarat, laatii seuran kertomuksen ja tilinpäätöksen sekä pitää luetteloa seuran jäsenistä.

 

9 §     Seuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai varainhoitaja, aina kaksi yhdessä.

 

10 §   Yhdistyksen tilikautena on kalenterivuosi.

 

11 §   Vuosikokouksen lisäksi seura pitää ainakin yhden kokouksen vuodessa sekä muita ylimääräisiä kokouksia, milloin hallitus

           katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää.

 

12 §   Seuran kokouksessa on kullakin läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella

           ääntenenemmistöllä lukuun ottamatta 14. ja 15. §:issä mainittuja asioita. Äänestys suoritetaan avoimena, mutta

           jos joku varsinaisista jäsenistä ehdottaa kannatettuna suljettua äänestystä, sellainen suoritetaan lippuäänestyksenä.

           Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni paitsi vaaleissa, joissa ratkaisee arpa.

 

13 §   Seuran kokoukset kutsutaan kirjallisesti jäsenille lähetettävällä kutsulla vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.

 

14 §   Seuran sääntöjen muuttamiseen tarvitaan 3/4 ääntenenemmistö annetuista äänistä.

 

15 §   Seuran purkamiseksi tarvittava päätös edellyttää 3/4 ääntenenemmistöä annetuista äänistä ja samansuuruista, kannattavaa

           ääntenenemmistöä toisessa, aikaisintaan kuukauden kuluttua edellisestä pidettävässä yhdistyksen kokouksessa.

 

16 §   Jos seura purkautuu tai se lakkautetaan, sen varat ja omaisuus luovutetaan sellaiselle rekisteröidylle yhdistykselle,

           oikeuskelpoiselle säätiölle tai laitokselle, jonka tarkoituksena on kehittää epilepsiatutkimusta ja -hoitoa.

           Asiasta päättää yhdistyksen viimeinen kokous.

 

17 §   Muissa suhteissa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä.


Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4