Takaisin

Eduskunta antoi vastauksensa Ei myytävänä!-aloitteeseen

Uutiskuva

Eduskunta antoi vastauksensa Ei myytävänä!-aloitteeseen

06.03.2019

Vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä huoli kuultiin, ja työ kohti lakitasoista muutosta jatkuu!

Eduskunta on antanut lopullisen vastauksensa Ei myytävänä! -kansalaisaloitteeseen täysistuntokäsittelyssä tiistaina 5.3.2019. Eduskunta katsoi, että aloitteeseen sisältyvä hankintalakia koskeva lakiehdotus ei ole toteutuskelpoinen. Eduskunta hyväksyi talousvaliokunnan mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset, jotka velvoittavat tulevaa hallitusta toimiin.

Eduskunta tunnusti Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen allekirjoittajien esiin tuomat ongelmat vammaisten henkilöiden elämänmittaisten, välttämättömien palveluiden kilpailutuksessa, ja niihin on suhtauduttu vakavasti. Jatkovalmistelu tapahtuu sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa asiantuntijaryhmässä, johon Kansalaisaloitteen edustajat ja vammaisjärjestöt nimeävät edustajansa eduskunnan päätöksen mukaisesti.

”Vammaisjärjestöt haluavat kiittää kaikkia vammaisia henkilöitä ja perheitä, jotka ovat kertoneet tarinansa, sekä kaikkia kansalaisaloitteen allekirjoittajia ja suojelijoita. Järjestöt kiittävät sosiaali- ja terveysvaliokuntaa, talousvaliokuntaa ja kansanedustajia asian asiallisesta käsittelystä”, sanoo Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Markku Virkamäki, kansalaisaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

Kiitoksen ansaitsevat myös lausuntoihin sisältyvät lausumaehdotukset, jotka antavat mahdollisuuden laatia palveluiden järjestämistä koskeviin erityislakeihin lakitasoiset säädökset takaamaan vammaisten henkilöiden elämänmittaisten ja välttämättömien palveluiden kestävän järjestämisen ja niiden kilpailuttamisen lopettamisen.

”Edellytämme, että asiantuntijatyöryhmä pääsee aloittamaan työnsä nopeasti ja että Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen tavoitteet ovat mukana myös tulevassa hallitusohjelmassa”, korostaa Tarja Parviainen, Vammaisfoorumi ry:n varapuheenjohtaja.

Talousvaliokunnan lausumaehdotukset
www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/TaVM_35+2018.aspx

  1. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto nimittää asiantuntijaryhmän, jossa ovat mukana aloitteen tekijöiden ja vammaisjärjestöjen edustajat, arvioimaan ja valmistelemaan viipymättä tarvittavat säädösmuutokset, joiden avulla turvataan vammaisten henkilöiden osallisuus ja oikeussuojakeinot heitä koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi asiantuntijaryhmän tulee selvittää sosiaali- ja terveyspalveluja ja hankintalainsäädäntöä sekä niihin liittyvää neuvontaa ja ohjeistusta koskevat muutostarpeet sosiaali- ja terveyspalvelujen, mukaan lukien Kansaneläkelaitoksen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen, hankintojen kehittämiseksi. Tarvittavat säädösmuutokset on annettava eduskunnalle mahdollisimman pian.
  2. Eduskunta edellyttää, että vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta vahvistetaan osana asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön valmistelua.
  3. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää ja varmistaa vammaispalvelujen tarjoamisen edellytyksiin, kuten toimitiloja koskeviin vaatimuksiin, liittyvän lainsäädännön tarkoituksenmukaisuuden ja siihen liittyvän ratkaisu- ja valvontakäytännön yhtenäisyyden palvelujen käyttäjien yhdenvertaisuuden ja palveluntarjoajien tasavertaisten kilpailuedellytysten turvaamiseksi.

Vammaisfoorumi ry ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta


Lisätietoja:
Markku Virkamäki, kansalaisaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja, puh. 040 5655 370
Tarja Parviainen, Vammaisfoorumi ry:n varapuheenjohtaja, puh. 050 4097 940

Vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettaminen, eli Ei myytävänä! -nimellä tunnetun kansalaisaloitteen tavoitteena on lopettaa vammaisten henkilöiden elämänmittaisten, välttämättömien palveluiden järjestäminen kilpailuttamalla. Aloite keräsi kaikkiaan 72 059 allekirjoitusta.

www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2538, www.eimyytavana.fi

Tero Linja ja hänen isänsä Keijo kertoivat omasta arjestaan ja Teron palveluiden tarpeesta Epilepsialehdessä 4/2017.
LUE: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Epilepsialiitto&i=2308edba-92fb-11e7-83d6-00155d64030a

Sivu on päivitetty 07.03.2019


Uutiskuva

Epilepsialehdet 2019

Epilepsialehti julkaistaan viisi kertaa vuodessa printtinä sekä kaikille avoimena, linkki- ja kuvarikastein vahvistettuna digilehtenä. Marraskuun numeron 5/2019 välissä ilmestyivät myös toivotut kurssiesitteemme.

Vuoden 2020 ensimmäinen lehtemme julkaistaan 4.2. Sen teemoja ovat kansainvälisyys ja edunvalvonta. 

Lue digilehtemme:

Epilepsialehti 5/2019

Epilepsialehti 4/2019

Epilepsialehti 3/2019

Epilepsialehti 2/2019

Epilepsialehti 1/2019

 

Sivu on päivitetty 18.11.2019