Uutiset

Takaisin

Vaikuttajafoorumi siirtyy verkkoon

Uutiskuva

Vaikuttajafoorumi siirtyy verkkoon

14.08.2020

Järjestyksessään kuudes Vaikuttajafoorumi toteutuu verkkotilaisuutena. Alun perin Vaikuttajafoorumi oli tarkoitus järjestää Turussa. Haluamme kuitenkin toimia vastuullisesti koronavirustilanteen vuoksi, joten siirsimme tapahtuman verkkoon ja alueellisiin etäpisteisiin.

Tapahtuma järjestetään yksipäiväisenä lauantaina 3.10.2020. Osallistuminen on helppoa ja mukaan voi tulla kotikoneelta tai alueelliselta etäpisteeltä. Alueelliset etäpisteet järjestetään yhdessä paikallisen yhdistyksen kanssa Turussa, Jyväskylässä, Vaasassa, Joensuussa, Oulussa ja Helsingissä. 

Katso Vaikuttajafoorumin ohjelma täältä ja ilmoittaudu mukaan täällä!

Tavataan turvallisesti, kokeillaan ja innostutaan!

 

Vaikuttajafoorumi on epilepsiayhdistysten vapaaehtoistoimijoille, luottamushenkilöille, yhteistyökumppaneille, Epilepsialiiton kurssityöntekijöille ja opiskelijoille suunnattu yhteistyöareena. Tule mukaan vahvistamaan yhteisöllisyyttä, rakentamaan yhteistyötä ja keskustelemaan ajankohtaisista vaikuttamisen paikoista epilepsiaa sairastavien ja heidän läheistensä hyväksi.

Sivu on päivitetty 04.09.2020


Epilepsialehdet 2020

Epilepsialehti julkaistaan viisi kertaa vuodessa printtinä sekä kaikille avoimena, linkki- ja kuvarikastein vahvistettuna digilehtenä. Marraskuun numeron 5/2020 välissä ilmestyivät myös toivotut kurssiesitteemme.

Voit myös antaa meille palautetta lehdestä palautelomakkeella, johon pääset tästä linkistä. Kaikki saamamme palaute on meille arvokasta, sillä teemme lehteä lukijoita varten. Kehitämme lehteä palautteen pohjalta.


Epilepsialehti 4/2020

Aiheina mm.

  • Epilepsian digihoitopolku
  • Etävastaanottoihin vauhtia koronakeväänä
  • Etähengailua Nuorten sohvanurkassa
  • Iloa ja kaveruutta lasten seikkailukurssilla
  • Pirkon tarina: Elämää kaatumataudin varjossa
  • Tekoälyn hyödyntäminen epilepsian hoidossa
  • Digikaverilta tukea digipalveluiden käyttöön

Epilepsialehti 3/2020

Aiheina mm.

  • Epilepsia ja parisuhde
  • Ruokavaliohoito voi auttaa lapsen epilepsiassa
  • Koronakriisi haastaa lasten oikeuksia
  • Epilepsia ja koronavirus
  • Kuopion epilepsiasymposiumi 2020

 

Epilepsialehti 2/2020

Aiheina mm.

  • Lasten epilepsiat ja kuumekouritukset
  • Epilepsiaa sairastavan nuoren sujuva siirtymävaihe
  • Erityisen rakas omaishoitajuus

 

Epilepsialehti 1/2020

Aiheina mm.

  • Kansainvälinen epilepsiapäivä 10.2.
  • Häiriöt lääkkeiden saatavuudessa
  • Yökylän ihme
  • Miten vertaismentori voi auttaa
  • Henkilökuvassa yhdistysaktiivi Marita Somero-Sajo

Sivu on päivitetty 14.09.2020