Epilepsialiiton lapsi- ja perhetyön asiantuntija Susanna Heugenhauser ja erikoispsykologi Miikka Niskanen pohtivat unelmien ja unelmoinnin merkitystä. Ajatuksissa olivat erityisesti epilepsiaa sairastavat nuoret, mutta myös me kaikki.
Miksi kannattaa puhua unelmista?
S: Minun mielestäni parhaimmillaan unelmat ohjaavat sellaiseen tekemisen tasoon, että ihminen menee kohti omaa tulevaisuuttaan. Alkaa tulla tekoja ja onnistumisia ja tulee positiivinen kehä, joka ruokkii itseään ja vie meitä eteenpäin.
M: Olen samaa mieltä. Voisin uskoa siihen, että ilman unelmia mikään muutos ei ole oikein mahdollinen, vaan asiat jäävät jauhamaan paikalleen. Miksi asiat eivät sitten saisi jäädä jauhamaan paikalleen? Nuoren kuuluu muuttua ja kasvaa sellaiseksi aikuiseksi ihmiseksi, jollaiseksi hänellä on mahdollisuus tulla.
Onko unelmista puhumiselle perusteita?
M: Psykologisessa mielessä unelma on vähän hankala käsite, koska se ei kovin hyvin liity psykologian teorioihin. 1990-luvulta lähtien on kuitenkin puhuttu positiivisesta psykologiasta, jonka keskiössä eivät ole ongelmat ja oireet, vaan hyvinvointi, vahvuudet ja voimavarat. Ratkaisukeskeinen ajattelu esittää, että se mihin kiinnitetään huomiota, lisääntyy. Eli jos tehdään omia unelmia näkyviksi, ihmisen mieli voi toimia niin, että se alkaa ohjata elämää ja toimintaa unelmien ja tavoitteiden suuntaan.
S: Tuo on minusta tärkeä viesti myös nuorten vanhemmille. Olen kuitenkin myös vähän kriittinen positiivisen psykologian suhteen. Se on lyönyt vähän yli kasvatusalalla. On alettu näkemään hyvää myös siellä, missä sitä ei ole. Pieni lapsi kyllä rakentaa itsetuntoansa sen palautteen varaan, jota hän ulkopuoleltaan saa, joten onhan se tärkeää, että palaute on realistista. Mutta myös nuoruus on aikaa, jolloin tarvitaan erityisesti tsemppausta, jotta opitaan suuntaamaan ajattelua kohti tulevaisuutta niin, että pikkuhiljaa omat onnistumiset alkavat vahvistaa itsetuntoa. Samoin ihan jokainen meistä, jos alkaa hiipua usko itseen ja omiin kykyihin.
M: Minusta unelmoinnin ja toisaalta itsetunnon ja itsetuntemuksen vahvistamisen pitäisi kulkea käsi kädessä. Silloin unelmat voivat taipua myös konkreettisiksi tavoitteiksi ja teoiksi.
S: Niin juuri.
Millainen on hyvä unelma?
M: Minua vastaan tuli Matti Peltosen jaottelu ihmisen tulevaisuuteen suuntautumisen tasoista. Ne voidaan jakaa unelmiin, visioihin ja tavoitteisiin. Hyvä unelma kytkeytyy vahvasti tunteisiin ja intuitioon. Unelman äärellä on hyvä fiilis. Visiot ovat sitten seuraava taso. Niissä järki tulee enemmän mukaan. Kuitenkin tunteiden tulisi hyväksyä visio eli unelmat ovat siellä taustalla. Tavoitteet liittyvät sitten siihen, miten käytännössä lähdetään tekemään ja toimimaan.
S: Tämä konkretisoitui hyvin, kun ”Minusta tulee isona” -kerhon yhteydessä kerättiin lasten ja nuorten haaveita. Kerhossa lapset haaveilevat isoksi kasvamisesta ja saavat videotervehdyksiä aikuisilta, jotka toteuttavat lapsen haaveammattia. Eräs lääkäri kysyi, että mitäs teet sitten, kun epilepsiaa sairastava lapsi haluaa ammattiautoilijaksi. Siihen oli ensin vaikea muotoilla vastausta. Mutta sitten näin Jenkeissä itseohjautuvia autoja ja minulle välähti, että tärkeintä pienelle lapselle ei ole sen unelman konkreettinen lopputulema, vaan se, että hänellä on kyky ajatella itseään isompana. Kyky unelmoida on suurempi asia kuin mikä sen lopputulema on. Unelmat muuttuvat ja konkretisoituvat ajassa. Voihan käydä niin, että poliisin ammatista haaveileva päätyy poliisiasemalle vaikkapa toimistohommiin.
M: Voi ehkä käydä niin, että jos lapselle tai nuorelle sanotaan usein, että ei tuollaisesta kannata haaveilla, se vaientaa kaikenlaisen muunkin unelmoinnin.
S: Niin, meidän tulisi suostua siihen, että lapsen tai nuoren unelma on tällä hetkellä eräänlainen höttö tai kummallisuus. Unelmoinnin vaiheessa asia ei voi olla vielä juuri sellainen kuin mitä siitä voi todellisuudessa tulla.
M: Minä itse asiassa en ole työssäni nuorten ja aikuisten kanssa juuri nähnyt sitä, että unelmat olisivat mahdottoman utopistisia.
Voiko unelmoinnista olla haittaa?
M: Ehkä jos keskittyy ylenpalttisesti unelmoimaan, voi käydä niin, että alkaa elää ”sitten kun -elämää”, jolloin asiat, jotka ovat läsnä tässä ja nyt voivat jäädä huomioimatta. Ja toiseksi jos kokee toistuvasti, että unelmat eivät toteudu, se voi tuottaa ja lisätä pettymystä.
S: Siksi unelmia pitää palastella. Ja vanhempana auttaa nuoria niissä lähikehityksen vyöhykkeissä eli mitä tämän asian eteen voitaisiin nyt tehdä.
M: Onko mahdollista, että lapsia voidaan ylisuojella paitsi unelmoimiselta, myös realistisen itsetunnon vahvistamiselta, eli siltä, että yrittää ja erehtyy?
S: Onhan se tärkeää, että me kaikki saamme myös epäonnistua. Nykyään saatetaan ajatella, että kukaan ei saisi oikein itse oppia. Eihän mikään elämä ole suoraviivaista menemistä kohti unelmia. Se voi mennä merkillistä reittiä ja lopuksi voi ehkä todeta, että hyvä etten luovuttanut!
Mitä olemme oppineet unelmista työmme kautta?
S: Kyselin erään perhekurssin ”Minusta tulee isona” -kerholaisten vanhemmilta puoli vuotta kurssin jälkeen, kokevatko he, että lapsen itsetunnossa on tapahtunut muutoksia. Sain vastaukseksi, että lapset puhuvat unelmista edelleen ja että se on tehnyt lapsille hyvää. Myös epilepsia oli tullut osaksi lapsen omaa minäkuvaa ja epilepsiasta puhuttiin kotona edelleen. Ja kuulin, että vanhemmat eivät näe lapsessaan enää vain epilepsiaa, vaan tulevan puun istuttajan, jolla nyt vain sattuu olemaan epilepsia.
M: Tuo varmasti koskee myös nuorta, joka tekee unelmakarttaa. Epilepsia voi alkaa jäsentyä vähän uudella tavalla omaan itseen siten, ettei näekään epilepsiaa oman tulevaisuutensa ainoana määrittäjänä.
S: Ajattelen myös vertaistukea ja siihen liittyvää mallin voimaa. Kun kuulee muiden nuorten tarinoita ja unelmia, kyllähän se avaa sitä, että tämä voisi olla itsellekin mahdollista.
M: Yksi peruste tehdä unelmakarttoja – uskoo niiden jonkinlaiseen taikavoimaan tai ei – on myös se, että niiden tekeminen on kiva hetki yleensä. Esimerkiksi kun vanhemmat tekevät perhekursseilla yhdessä unelmakarttaa, on tässä-ja-nyt arvo jo sillä, että puolentoista tunnin ajan ollaan hyvissä tunnelmissa yhdessä eri tavalla kuin tavallisesti.
S: Olemme tehneet unelmakarttoja vanhempien kanssa ja sitten vanhemmat ovat jakaneet ne niin, että myös lapset ovat kuulleet mistä vanhemmat unelmoivat. On minusta aika iso asia, että lapset kuulevat, että vanhemmatkin unelmoivat. Uskon, että sellainen puhe vahvistaa lapsen kykyä unelmoida.
Mistä itse unelmoimme?
S: Minä unelmoin tällä hetkellä jonkinnäköisestä himmaamisesta, että olisi enemmän tasapainoa työn ja vapaa-ajan ja isovanhemmuuden välillä.
M: Minä unelmoin pitkästä lasillisesta tuoretta passionhedelmämehua jäillä ilman lisättyä sokeria päiväntasaajan maisemissa.