Uutiset

Takaisin

Tiede tutkii koirien kykyä haistaa epilepsiakohtaus

Uutiskuva

Tiede tutkii koirien kykyä haistaa epilepsiakohtaus

05.04.2019

Tieteen saralla tapahtuu! Koirat ovat oppineet ennakoimaan omistajiensa epilepsiakohtauksia. Ranskalaiset tutkijat havaitsivat koirien tunnistavan kohtauksen hajuaistillaan. Löytö avaa mahdollisuuden, että koira tai elektroninen nenä voisi varoittaa kohtauksesta etukäteen. Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta 1.4.

Skotlanninpaimenkoiran koulutus vei kolme kuukautta. Koira oppi varoittamaan kohtauksesta 20 minuuttia etukäteen. Koulutuksessa koiria on opetettu ehdollistamisella. Ne saavat esimerkiksi jonkin erityisherkun aina, kun omistaja saa kohtauksen. Se saa koirat kiinnostumaan kohtauksen merkeistä.

Tutkijoille ei ole kuitenkaan selvinnyt, miten koirat ennustavat kohtauksen. On arveltu, että koira reagoi ihmisen käytöksen muutokseen kohtauksen edellä tai se kuulee tarkoilla korvillaan sydämen sykkeen vaihdokset. Myös hajua on pidetty mahdollisena vihjeenä.

Uudet kokeet osoittavat, että koirat pystyvät todellakin erottamaan hyvin tarkasti hajusta epilepsiakohtauksen. Rennesin yliopiston tutkija Amélie Catala ja kumppanit keräsivät viideltä epilepsiaa sairastavalta ihmiseltä hajunäytteitä.

Osallistujat pyyhkivät liinalla niskaansa, käsiään ja otsaansa heti kohtauksen jälkeen.Vertailunäytteitä he ottivat rauhallisina hetkinä, kun kohtauksesta oli kulunut eri pituisia aikoja, ja kaksi kertaa kevyen liikunnan jälkeen. He tallettivat samalla sarjan hengitysnäytteitä. Itse testit tehtiin Yhdysvalloissa viidellä koiralla, jotka oli koulutettu reagoimaan eri tavoin diabetekseen, ahdistushäiriöön ja epilepsiaan.

Kokeessa kukin koira tuli vuorollaan huoneeseen, jossa oli seitsemän hajuastiaa yhden potilaan näytteistä kerrallaan. Yhdessä astioista oli heti kohtauksen jälkeen otetut pyyhintä- ja hengitysnäytteet. Näin käytiin läpi kaikkien viiden potilaan näytteet. Koirat tunnistivat poikkeuksellisen hyvin kohtauksen hajun.

”Kolme koiraa onnistui sata­prosenttisesti kaikissa tehtävissä”, Catala kirjoittaa Rennesin yliopiston verkkosivulla. Kaksi muutakin koiraa onnistui 67-prosenttisesti. Se on todella hyvä tulos. Jos koirat olisivat osuneet oikeaan sattumalta, onnistumisprosentti olisi 14. Suorituksen vaikuttavuutta lisää se, että näytteet olivat peräisin eri epilepsiamuotoja sairastavilta potilailta. Epilepsiaa on niin monenlaista ja se voi johtua niin monesta syystä, että on jopa puhuttu monikossa epilepsioista.

Tutkijoiden mukaan kokeiden tulokset osoittavat ensi kertaa, että epilepsiakohtauksella tosiaan on tyypillinen hajunsa. Se yhdistää paitsi eri yksilöitä myös eri epilepsian tyyppejä.

Tällä haavaa ei ole tietoa, mistä haju koostuu. Tarvitaan kemial­lisia analyysejä yhdisteiden tunnistamiseksi. Mahdollisuus ennakoida epilepsiakohtausta voisi auttaa varautumaan niihin. Potilas voisi vaikkapa hakeutua paikkaan, jossa välttyy loukkaantumiselta. Koirien sijasta myös haju­yhdisteitä tunnistava elektroninen nenä ajaisi saman asian. Tosin laite ei ole yhtä herkkä kuin koira, joka pystyy tunnistamaan sairauksia tai sairauksiin liittyviä tiloja paljon pienemmistä hajuaineiden pitoisuuksista.

Suomessakin on ollut kiinnostusta tukikoirien kouluttamiseen kohtauksia ennakoimaan. Epilepsialiitto otti kolmisen vuotta sitten kannan, ettei se suosittele koirien käyttämistä tällaiseen tehtävään. Liiton kommentin mukaan ei ole tieteellisesti pätevää näyttöä koirien käytöstä epilepsiakohtausten ennakoimisessa. Tutkimusta tarvitaan lisää.

Helsingin Sanomat: Koirat ovat oppineet ennakoimaan omistajiensa epilepsiakohtauksia

BBC: Dogs can smell epileptic seizures

Sivu on päivitetty 05.04.2019


Epilepsialehdet 2020

Epilepsialehti julkaistaan viisi kertaa vuodessa printtinä sekä kaikille avoimena, linkki- ja kuvarikastein vahvistettuna digilehtenä. Marraskuun numeron 5/2020 välissä ilmestyivät myös toivotut kurssiesitteemme.

Voit myös antaa meille palautetta lehdestä palautelomakkeella, johon pääset tästä linkistä. Kaikki saamamme palaute on meille arvokasta, sillä teemme lehteä lukijoita varten. Kehitämme lehteä palautteen pohjalta.

 

Epilepsialehti 3/2020

Aiheina mm.

  • Epilepsia ja parisuhde
  • Ruokavaliohoito voi auttaa lapsen epilepsiassa
  • Koronakriisi haastaa lasten oikeuksia
  • Epilepsia ja koronavirus
  • Kuopion epilepsiasymposiumi 2020

 

Epilepsialehti 2/2020

Aiheina mm.

  • Lasten epilepsiat ja kuumekouritukset
  • Epilepsiaa sairastavan nuoren sujuva siirtymävaihe
  • Erityisen rakas omaishoitajuus

 

Epilepsialehti 1/2020

Aiheina mm.

  • Kansainvälinen epilepsiapäivä 10.2.
  • Häiriöt lääkkeiden saatavuudessa
  • Yökylän ihme
  • Miten vertaismentori voi auttaa
  • Henkilökuvassa yhdistysaktiivi Marita Somero-Sajo

Sivu on päivitetty 17.06.2020