Takaisin

Vaikuttajafoorumi tulee taas – vielä ehdit mukaan!

Uutiskuva

Vaikuttajafoorumi tulee taas – vielä ehdit mukaan!

17.09.2019

Syksyn päätapahtumamme, Vaikuttajafoorumi, järjestetään 4.–6.10.2019 Oulussa. Viidennettä kertaa toteutettava tapahtuma kantaa tänä vuonna teemaa ”Vaikuttamistyötä ennen, nyt ja huomenna”.

Vaikuttajafoorumi tarjoaa yhteistyö- ja keskusteluareenan vapaaehtoistoimijoillemme, luottamushenkilöillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Lokakuisen tapahtumamme ohjelmassa näkyvät 50-vuotisjuhlavuotemme sekä uudistuva strategiamme. Tuntemalla historiaa sekä ajassa näkyviä ilmiöitä olemme entistä vahvempia rakentamaan elinvoimaista epilepsiayhteisöämme.

Saamme vieraaksemme muun muassa ensimmäisen aluesihteerimme Elsa Väyrysen, joka tarkastelee järjestömme työtä 1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun ja peilaa sitä myös potilasjärjestön nykyhetkeen. Edistämme strategiamme uudistamista kuulemalla neurologi Liisa Metsähonkalan puheenvuoron epilepsianhoidon kehittymisestä, suunnittelemalla asiantuntija Susanna Heugenhauserin johdolla epilepsiayhdistysten lapsi- ja perhetyötä sekä heittäytymällä pienryhmissä ideoimaan tulevaisuuden järjestötoimintaa.

Perjantai-iltapäivän Vaikuttajatorimme kutsuu myös järjestökumppaneitamme ja muita sidosryhmiämme kiertelemään toiminnallisilla kojuilla ja keskustelemaan ajankohtaisista haasteista ja onnistumisista. Torilla esittäytyvät muun muassa mentoritoimintamme, Kaverikahvilamme, harvinaisepilepsiatyömme, nuorten yhteisömme sekä kuntoutuspalvelumme.

Katso ohjelma ja ilmoittaudu tapahtumaan viimeistään 19.9.

Sivu on päivitetty 17.09.2019


Uutiskuva

Epilepsialehdet 2019

Epilepsialehti julkaistaan viisi kertaa vuodessa printtinä sekä kaikille avoimena, linkki- ja kuvarikastein vahvistettuna digilehtenä. Marraskuun numeron 5/2019 välissä ilmestyivät myös toivotut kurssiesitteemme.

Vuoden 2020 ensimmäinen lehtemme julkaistaan 4.2. Sen teemoja ovat kansainvälisyys ja edunvalvonta. 

Lue digilehtemme:

Epilepsialehti 5/2019

Epilepsialehti 4/2019

Epilepsialehti 3/2019

Epilepsialehti 2/2019

Epilepsialehti 1/2019

 

Sivu on päivitetty 18.11.2019