Takaisin

Epilepsiajärjestön vaikuttajat Jyväskylässä

Uutiskuva

Epilepsiajärjestön vaikuttajat Jyväskylässä

07.10.2017

Epilepsialiiton vaikuttajafoorumi kokosi 70 epilepsiayhteisön vapaaehtoistoimijaa Jyväskylään 6.-8.10. Ohjelma käsittelee järjestöjen roolia sosiaali- ja terveysuudistuksessa sekä vapaaehtoistoiminnan muutoksia.

Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eila Tiainen (vasemmalla) korosti, että meidän on huolehdittava kiihtyvien muutosten kourissa heistä, jotka eivät pysy mukana ilman apua.

SOSTEn johtaja Anne Knaapi (oik) asemoi kansalaisjärjestöjä maakunnallisiin kehittämistyöryhmiin. ”Sote-uudistuksessa on vahva osallisuuden tavoite ja järjestöillä on nyt vaikuttamisen paikka.”

Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Sari Tervosen mukaan vaikuttajafoorumi innostaa osallisuustyöhön ja vahvistamaan vastuunkantoamme epilepsiaa sairastavista lähimmäisistämme, heistä, jotka tarvitsevat myös vertaistukea. ”Tuomme laajemmin kokemusten kautta esiin epilepsiaa sairastavien tuen ja palveluiden tarpeita. Olemme ratkaisuhakuinen yhteiskuntapoliittinen vaikuttajajärjestö ja kerromme onnistuneista tapauksista ja tilanteista.” Liitto palkitsee kaikkia vapaaehtoistoimijoita  - kokemusasiantuntijoitaan - foorumissa.

 

Epilepsia on yksi yleisimmistä neurologisista sairauksista. Sen esiintyvyys on noin prosentti väestöstä. Epilepsiaan voi sairastua eri-ikäisenä. Vuosittain 3000 suomalaista saa epilepsiadiagnoosin. Noin 10 000 henkilön epilepsia on vaikeahoitoinen, jolloin kohtauksia ei saada hallintaan asianmukaisella hoidolla. Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia, sillä niiden lisäksi osalla sairastavista saattaa esiintyä mm. tiedon käsittelyn ja psyykkisen toimintakyvyn ongelmia. Epilepsian toimintakyvyn ongelmat johtavat usein myös sairastavan henkilön sosiaalisiin ja taloudellisiin haasteisiin.

Sivu on päivitetty 07.10.2017


Uutiskuva

Lue digilehti

 

Epilepsialehti julkaistaan kaikille avoimena digiversiona.
Epilepsialehti 5/2017 ilmestyy 13.11. ja sen digiversio 10.11.

Lue täältä digilehtemme:

Epilepsialehti 5/2017

Epilepsialehti 4/2017

Epilepsialehti 3/2017

Epilepsialehti 2/2017

Epilepsialehti 1/2017

Sivu on päivitetty 10.11.2017