Epilepsian diagnosointi

Kun selvitetään epilepsiatyyppiä ja kohtausten lähtökohtaa, on tärkeintä saada mahdollisimman tarkka kuvaus kohtauksesta. Mitä oireita kohtaukseen liittyi ja missä järjestyksessä ne ilmaantuivat? Jos kohtauksia on ollut useampia, ovatko ne aina samanlaisia vai erilaisia ?

Erittäin tärkeää olisi saada silminnäkijän kuvaus kohtauksesta. Epilepsiaa sairastavan henkilön oma kuvaus kohtauksestaan on myös tärkeä. Oma kohtauskuvaus saattaa olla kuitenkin epävarma, koska kohtauksiin liittyy usein tajunnan hämärtymistä ja muistikatkoksia.

Kohtauskuvaus tarkoittaa epilepsiaa sairastavan ja silminnäkijän sanallista kuvausta kohtauksen aikaisista tapahtumista eli esiintykö henkilöllä jotakin seuraavista:

  • motorisia oireita, esimerkiksi kasvojen, raajojen tai vartalon nykimistä tai jäykkyyttä

  • aistioireita, esimerkiksi näkö- tai kuulo-oireita, huimausta tai pahoinvointia

  • autonomisia oireita, kuten punoitusta tai kalpeutta, sydämen tykytystä tai mustuaisten koon muutoksia

  • hämärtyykö tajunta

Epilepsian kuvailulomake
Epilepsian kuvailulomake -täytettävä

Beskrivning om epilepsins karaktär
Beskrivning om epilepsins karaktär -möjligt att fylla
 

Kohtauskuvaus on tärkeä epilepsiatyypin diagnosoinnissa ja hoidon suunnittelussa

Kohtausoireen kuvauksen perusteella määritetään kohtaustyyppi tai -tyypit. Tällä on keskeinen merkitys, kun halutaan määrittää oikea epilepsiatyyppi ja hoito.  

Kohtaustyypit voidaan jakaa paikallisalkuisiin ja yleistyneisiin kohtauksiin.

  • Kohtaus on paikallisalkuinen, jos kyseessä on oireiden tai aivosähkötoiminnan muutosten perusteella paikallinen häiriö aivoissa.
  • Yleistyneessä kohtauksessa aivosähkötoiminta häiriintyy äkillisesti ja yhtäaikaisesti molemmissa isoaivopuoliskoissa.

Osa kohtauksista jää luokittelemattomiksi.

Paikallisalkuisen kohtauksen oireet voivat antaa viitettä, miltä aivoalueelta kohtaukset lähtevät. Paikallisalkuinen kohtaus voi edetä tajuttomuus-kouristuskohtaukseksi, jos sähköhäiriö leviää lähtöalueelta molempiin aivopuoliskoihin.
 

Epilepsiaoireyhtymät

Epilepsiaoireyhtymä voidaan todeta alle kolmasosalla epilepsiapotilaista.

Samaa epilepsiaoireyhtymää sairastavilla yhteistä ovat

  • tietty kohtaustyyppi tai -tyyppien yhdistelmä
  • oireiden alkamisikä
  • EEG-löydös
  • ennuste.

Kaikissa näissä on kuitenkin myös vaihtelua. Lisäksi epilepsian taustasyy saattaa vaihdella, vaikka oireyhtymä olisikin sama.  

Epilepsiaoireyhtymiä ovat esimerkiksi infantiilispasmioireyhtymä, Lennox–Gastaut’n oireyhtymä sekä epilepsia, johon liittyy jatkuva unenaikainen purkaustoiminta (CSWS) sekä nuoruusiän myoklonusepilepsia.
 

Tutkimukset epilepsiaa sairastavalle

Kun epäillään epilepsiaa, tärkein tutkimus on potilaan ja kohtauksia havainnoiden henkilöiden haastattelu. Kaikille potilaille tehdään myös aivosähkökäyrä eli EEG ja useimmille myös aivojen magneettikuvaus.

Aivosähkökäyrätutkimus eli EEG-tutkimus rekisteröi aivokuoren sähköistä toimintaa. EEG auttaa epilepsian diagnoosissa ja epilepsiatyypin määrittämisessä. Kohtausten välillä EEG-tutkimus voi kuitenkin antaa täysin normaalin tuloksen.

Aivojen magneettikuvaus selvittää epilepsian rakenteellisia syitä. Aivojen kuvantamistutkimuksen tulos voi olla myös täysin normaali.

Laboratoriotutkimuksilla selviää osa aivosairauksista, joihin voi liittyä epilepsia. Epilepsian geneettisten riskitekijöiden tutkimus ei ole toistaiseksi edennyt käytännöksi, vaan lukuun ottamatta muutamia käytössä olevia geenitestejä tiettyihin oireyhtymiin, se on vielä paljolti tieteellistä tutkimustyötä.
 

Toimintakyvyn kartoitus

Epilepsian diagnostiikkaan kuuluu myös toimintakyvyn kartoitus, joka kuvaa henkilön

  • toimintakykyä ja sen mahdollisia ongelmia

  • epilepsiasta aiheutuvia haittoja päivittäisissä toiminnoissa

Toimintakyvyn kartoitus tukee palvelu- ja kuntoutussuunnitelman tekemistä potilaalle, jolla vaikea epilepsia haittaa merkittävästi toimintakykyä ja pärjäämistä arjessa. Työikäisillä toimintakyvyn kartoituksen jälkeen otetaan kantaa työkykyyn ja mahdollisen ammatillisen kuntoutuksen toimiin sekä ajokiellon pituuteen.
 

Missä epilepsia diagnosoidaan ja hoidetaan?

Epilepsiaa hoitavat neurologit ja lastenneurologit. Epilepsiaa sairastavaa hoidetaan yleensä oman sairaanhoitopiirin sairaalan neurologian tai lastenneurologian poliklinikalla.

Erikoissairaanhoidon tehtäviin kuuluvat

  • epilepsian hoidon aloitus ja lopetus aikuisilla
  • vaikean epilepsian hoito
  • epilepsiaa sairastavan raskauden suunnittelu ja seuranta.

Erikoissairaanhoidon kannanottoja tarvitaan myös, kun arvioidaan epilepsiaa sairastavan työ- ja ajokykyä.

Epilepsiapotilas voi siirtyä neurologian poliklinikalta terveyskeskuksen tai omalääkärin seurantaan, jos hänen hoitotasapainonsa on hyvä.

Hoitokäynnit ja erikoissairaanhoidon kesto määritellään jokaiselle potilaalle erikseen.  

Lapsen epilepsian hoito

Lasten epilepsia diagnosoidaan ja hoidetaan lastenneurologian poliklinikoilla.

Kehitysvammaisten epilepsiaa sairastavien lasten hoitovastuu  voi olla kehitysvammalääkärillä, .

Lähete hoitoon

Erikoissairaanhoidon poliklinikalle pääsee tutkittavaksi terveyskeskus- tai yksityislääkärin lähetteellä. Terveydenhuollon potilas voi vaikuttaa siihen, mikä erikoissairaanhoidon yksikkö häntä hoitaa.

Päivystykselliseen hoitoon ensiapupoliklinikalle potilas pääsee tarvittaessa ilman lähetettä.

Joskus vaikea epilepsia edellyttää erityistason hoitoina epilepsiakirurgiaan liittyviä selvittelyjä Helsingissä tai Kuopiossa.

Kiireellistä vai kiireetöntä hoitoa?

Pitkittyneen epilepsiakohtauksen hoito vaatii päivystyksellistä hoitoa.

Kiireellistä hoitoa vaativat

  • epileptisen kohtauksen tutkimukset
  • epilepsian epäily ja diagnostiikka
  • epilepsian taustalta löytyvät nopeaa kirurgista hoitoa vaativat sairaudet, kuten aivokasvaimet.

Kiireetön hoito epilepsiassa koskee erityisesti pitkäaikaishoitoa. Myös vaikean epilepsian hoitoon liittyvä epilepsiakirurgia kuuluu useimmiten kiireettömään hoitoon.

Sivu on päivitetty 15.10.2015