Ensiapu

Epilepsiakohtauksen näkeminen voi olla pelottava ja hämmentävä kokemus, jolloin ei välttämättä tiedä, kuinka tilanteessa tulisi toimia. Ensiavun antaminen ei vaadi kuitenkaan erityistaitoja, vaan jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta.  

Ensiapua voi antaa tajuttomuuskouristuskohtaukseen tai tajunnanhämärtymiskohtaukseen. Sairaalahoito on tarpeen, jos kohtaus pitkittyy yli 5 minuutin kestoiseksi tai kohtaukset toistuvat niin tiheästi, että kohtauksen saanut henkilö ei välillä toivu tai kyseessä on ensimmäinen epileptinen kohtaus.

Kuinka toimia, kun henkilö saa tajuttomuuskouristuskohtauksen

Kohtauksen saanut henkilö menettää tajuntansa, kaatuu ja vartalo jäykistyy. Kieli tai poski voi jäädä hampaiden väliin, jolloin suusta voi vuotaa verta. 

Jäykistymistä seuraavat nykivät kouristukset. Hengitys salpautuu muutamaksi sekunniksi ja suusta voi tulla sylkeä tai vaahtoa. Kouristuksia voi seurata jälkiuni, josta henkilö on jo herätettävissä. 

  • Pysy rauhallisena. Älä yritä estää kouristusliikkeitä. Huolehdi siitä, että henkilö ei kohtauksen aikana kolhi päätään (pehmuste pään alle) tai muuten vahingoita itseään. Kouristelu kestää yleensä vain 1–2 minuuttia. Älä laita suuhun mitään, sillä se vaikeuttaa hengitystä.
  • Käännä henkilö kylkiasentoon heti, kun kouristukset vähenevät. Näin hengitystiet pysyvät avoimina ja mahdolliset eritteet pääsevät valumaan suusta ulos. 
  • Varmista, että henkilö pystyy hengittämään esteettä ja ilmavirta tuntuu. 
  • Soita hätänumeroon 112, jos epilepsiaa sairastavan henkilön kouristaminen kestää yli 5 minuuttia tai kohtaus uusiutuu ennen kuin hän on toipunut edellisestä kohtauksesta. Jos et tiedä, onko henkilöllä epilepsia, soita hätänumeroon 112 annettuasi välittömän hätäensiavun. 
  • Varmista, että henkilö ei ole loukannut itseään ja on toipunut kunnolla, vastaa kysymyksiin ja tietää, minne menee, ennen kuin jätät hänet. Soita hätänumeroon 112, jos henkilö hengittää huonosti, ei toivu tai on loukkaantunut kohtauksen aikana. 

Kuinka toimia, kun henkilö saa tajunnanhämärtymiskohtauksen

Kohtauksen saanut henkilö vaikuttaa sekavalta eikä ole täysin tietoinen ympäristöstään. Hän saattaa toistaa tiettyä mekaanista liikettä, esimerkiksi kävelee päämäärättömästi, hieroo käsiään, nyppii vaatteitaan ja maiskuttelee. Toiminta on hämärtynyt, hän ei tajua mitä tapahtuu eikä pysty vastaamaan kysymyksiin asiallisesti.  

  • Pysy rauhallisena. Pysyttele kohtauksen saaneen henkilön lähettyvillä ja yritä tarvittaessa rauhallisesti ohjailla häntä siten, että hän ei vahingoita itseään. Kohtaus kestää yleensä vain muutaman minuutin.  
  • Älä yritä estää henkilön liikkumista, sillä hän todennäköisesti vastustaa sinua. 
  • Anna kohtauksen mennä ohi itsestään. Ellei niin käy 5 minuutin kuluessa, soita hätänumeroon 112. 
  • Varmista, että henkilö on kunnolla toipunut, vastaa kysymyksiin ja tietää minne on menossa, ennen kuin jätät hänet. Soita hätänumeroon 112, jos henkilö ei toivu tai on loukkaantunut kohtauksen aikana.   

Esitteet

Voit tilata Epilepsialiitosta epilepsiakohtauksen ensiapuesiteen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saamen kielellä. Voit tutustu esitteisiin sivuillamme.

Videot

YouTube-video

Epilepsiakohtauksen ensiapu – tajunnanhämärtymiskohtaus

Kuvaus videosta: Tässä videossa kerromme tajunnanhämärtymiskohtauksen ensiavusta.

YouTube-video

Epilepsiakohtauksen ensiapu – tajuttomuuskouristuskohtaus

Kuvaus videosta: Tässä videossa kerromme tajuttomuuskouristuskohtauksen ensiavusta.