Lämmin kiitos koko epilepsiayhteisölle kuluneesta vuodesta. Toivottavasti jokainen ehtii hengähtää hetken jouluna ja iloita asioista, jotka ovat itselle merkityksellisiä. Mikä sinulle tuo hyvää mieltä joulunaikaan? Olipa se lauluista, kynttilän valosta tai vain yleisestä tunnelmasta nauttiminen, niin nyt on hyvä aika siihen.
Pidetään myös huolta toinen toisistamme. Otetaan yhteyttä niihin läheisiin tai muihin tuttuihin ihmisiin, jotka viettävät joulua yksin. Myös järjestöt auttavat ja tukevat jouluna. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on koonnut sivuilleen jäsenjärjestöjensä joulunaikaan toimivia palveluita ja tapahtumia (linkki aukeaa uuteen ikkunaan). Joulunakin on joku, joka kuuntelee ja auttaa.
Poikkeuksia aukioloajoissa
Epilepsialiiton asiakaspalvelu ja neuvonta on suljettu 22.12.–1.1. Lisäksi myös muu henkilökuntamme viettää joulutaukoa eri aikoina joulun ja vuodenvaihteen ympärillä. Voit kuitenkin jättää työntekijöillemme viestin lomien aikana sähköpostiin tai puhelimeen. Työntekijämme vastaavat yhteydenottoihin lomalta palattuaan. Yhteystiedot löydät nettisivuiltamme.
Piirros: iStock.com