Sairaalahuoneessa odotus tiivistyy. Kuulen ainoastaan monitorin tasaisen piippauksen. Ovi liikahtaa auki, lääkäri astuu huoneeseen ja toteaa: ”Joona, tuloksista käy ilmi, että sinulla on epilepsia.”
Vuosi aiemmin olin asettanut itselleni selkeän tavoitteen. Kutsuntojen lähestyessä tiesin hakeutuvani lentoreserviupseerikurssille. Se avaisi tien puolustusvoimien palvelukseen ja hävittäjän ohjaamoon. Minua kiehtoivat tiimityöskentely, lentotekniikka ja vauhti.
Omistauduin harjoittelulle ja kehitykseni alkoi näkyä. Luin kirjan ”Hornet-lentäjä” ja lähetin motivaatiokirjeen heti, kun haku aukesi. Läpäisin ensimmäisen vaiheen. Olin oikealla tiellä.
Sitten tuo määrätietoinen aika pysähtyi. Seurasi hetki, jolloin ymmärsin sairastavani epilepsiaa. Diagnoosi pysäytti matkan, jota olin rakentanut tiili tiileltä.
Olen oppinut pitämään yksityisyyttäni itseni esille tuomista tärkeämpänä. Toimin nuorena yrittäjänä pienellä paikkakunnalla, ja haluan pitää huomion ensisijaisesti yrityksessäni ja sen palveluissa. Harkittuani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että haluni yksityisyyteen on estänyt minua tekemästä jotakin vielä tärkeämpää.
Ennen diagnoosia olin maininnut oireistani vain kolmelle ihmiselle. Peittelin niitä aina, kun kykenin. Vasta kun tieto sairaudestani varmistui, rohkaistuin kertomaan oireistani avoimemmin.
Epilepsia on osa minua, ja olen oppinut kantamaan sen ilman häpeää.
Haluan sanoa tämän nyt suoraan ja mutkistelematta: epilepsia on osa minua, ja olen oppinut kantamaan sen ilman häpeää. Tänä päivänä kaikki lähipiirissäni tietävät sairaudestani, eikä sillä näytä olevan vaikutusta siihen, miten minut kohdataan. Olen tietenkin ollut onnekas saadessani ympärilleni ihmisiä, jotka tukevat minua täydellä sydämellä. Kaikilla ei ole yhtä vahvaa turvaverkkoa.
Sairastuminen on syventänyt ymmärrystäni siitä, millaisia ajatuksia erilaisen diagnoosin saaneet nuoret kantavat. Se on lisännyt kykyäni asettua toisten asemaan ja siten tuonut lämpöä elämääni. Se on ollut ajoittain epämukavaa, mutta samalla opettanut näkemään epilepsian vain yhtenä osana itseäni. Lisäksi se on kasvattanut minulle paksun nahan, jolle on ollut käyttöä yksinyrittäjänä.
Monet nuoret kantavat häpeää sairautensa vuoksi. Jos tarinani kuuleminen voi auttaa jotakuta kamppailussa itsensä hyväksymisen kanssa, tuoda lohtua sairastuneelle tai inspiroida vaatimaan omaa oikeuttaan, silloin se on yksityisyyteni arvoista.
Vaikka epilepsia sulki oven Hornet-lentäjäksi, se toi samalla lisää perspektiiviä nuoruuteeni.
Myönnän, ettei tämän kirjoittaminen ollut helppoa. Kuitenkin haluan lukijan näkevän, ettei ihmistä määritä vain hänen sairautensa. Olen asuntokuvaaja, isoveli, Haukiputaan kasvatti, urheiluhullu ja paljon muuta. Toivon, että ihmiset arvostavat haluani keskittyä siihen, missä olen parhaimmillani.
Vaikka epilepsia sulki oven Hornet-lentäjäksi, se toi samalla lisää perspektiiviä nuoruuteeni. Ja sanonnan mukaan: ”Jos suunnitelma A kaatuu, onneksi aakkosissa on vielä 28 kirjainta.” Tämä oli minun A-kirjaimeni.
Joona Karjalainen, 19, Oulu