Epilepsialiitossa kokoontuu etäyhteyksin säännöllisesti kaksi vertaisryhmää: lasten Epilepi-ryhmä sekä Nuorten sohvanurkka, tuttavallisemmin Sohvis. Päädyimme Epilepi-ryhmän kanssa kokeilemaan ensimmäistä kertaa vierailua Sohviksessa. Lapset pääsisivät tutustumaan nuoriin ja Sohviksen toimintaan, joka voi olla luonnollinen etäaskel siinä vaiheessa, kun lapsi kaipaa tukea murrosikään, itsenäistymiseen ja arjen hallinnan asioihin.
Lapset olivat miettineet etukäteen, mitä haluaisivat kysyä nuorilta. Millaisena nuoret olivat kokeneet oman lapsuutensa epilepsian kanssa? Olivatko he kokeneet vanhempien huolen omaa elämäänsä rajoittavana vai toiko se ennemminkin turvaa? Millaisia olivat nuorten opintopolut peruskoulun jälkeen?
Lapsia hiukan ujostutti sekä arvelutti mennä Sohvikseen. Entä jos se onkin sellainen tylsä aikuisten höpötysryhmä? Tarvitseeko olla mukana koko aikaa? Onko pakko puhua, jos ei halua? Päädyimme lasten kanssa, että käydään pieni hetki tutustumassa, eikä ole pakko puhua. Sohviksessa voi halutessaan kirjoittaa chat-kenttään, ihan niin kuin Epilepinkin etätapaamisessa.
Oli hienoa huomata, että monelle nuorelle oli tärkeää tulla Sohvikseen tapaamaan lapsia, joille he voivat olla avuksi ja toimia virtuaalisena isosena.
Epilepi-ryhmän lapsille oli yllätys, että Sohviksessa oli paljon nuoria linjoilla. Jokainen esittäytyi lyhyesti, jonka jälkeen ohjaajat kysyivät lasten etukäteen miettimiä kysymyksiä ja nuoret kertoivat halutessaan omia kokemuksiaan lasten kuunnellessa. Lapset rohkaistuivat pikkuhiljaa, ja keskustelua syntyi myös chatin puolella. Loppujen lopuksi vierailuaika tuntuikin kovin lyhyeltä. Oli hienoa huomata, että monelle nuorelle oli tärkeää tulla Sohvikseen tapaamaan lapsia, joille he voivat olla avuksi ja toimia virtuaalisena isosena.
Nuorten kokemukset ja asenne epilepsian kanssa elämiseen voi olla tärkeä tuki lapselle, joka pohtii tulevaisuuttaan. Tällaiset kohtaamiset ovat arvokkaita. Ensimmäinen kokemus oli kannustava, joten jatkossakin vieraillaan puolin ja toisin. Lisätietoa nuorten Sohvanurkasta ja Epilepi-ryhmästä löydät nettisivuiltamme vertaistuen alta. Tervetuloa mukaan!