Syyskuussa 2023 maailma oli toipumassa koronakriisistä ja Helsingissä elettiin poikkeuksellisen lämpimiä päiviä. Samaan aikaan teknisen työn opettajana työskentelevä Dennis valmistautui Helsingissä Meilahden sairaalassa leikkaukseen. Leikkauksessa poistettaisiin noin pingispallon kokoinen alue hänen aivoistaan, joka aiheutti hänelle epilepsiakohtauksia.
Leikkaus tehtiin, sillä Dennis on sairastanut vaikeaa epilepsiaa lapsesta asti. Vaikka hänen epilepsiaansa hoidettiin lääkkeillä, sai hän kohtauksia.
Leikkaushoitoa edeltävien tutkimusten jälkeen Dennis harkitsi asiaa yli vuoden. Olo tuntui tuolloin sen verran hyvälle, että hän ei halunnut riskeerata mitään. Työt opettajana sujuivat, vaikka kohtaukset muistuttivat muutamien viikkojen välein epilepsiasta.
– Lopulta tilanne kuitenkin muuttui sellaiseksi, että minulla oli vain 2–3 päivää, kun olo oli tavallinen. Elämänlaatu siinä tietenkin romahti.
Dennis joutui tuolloin olemaan myös enemmän pois töistä epilepsian vuoksi. Siinä vaiheessa päätös leikkaukseen menosta oli helppo tehdä.
Haastattelupäivänä, yli kaksi vuotta myöhemmin, Dennis kertoo, että hän palasi töihin kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta.
– En muista, kuinka monta halausta sain töissä, kun menin takaisin ja sanoin, että minulla ei ole ollut yhtään kohtausta.
Merkityksellinen ammatti löytyi lukiossa
Dennis on työskennellyt opettajana lähes 20 vuotta. Kun ammatinvalinta tuli lukioiässä ajankohtaiseksi, oli hän selvittänyt, että vain pieni osa ammateista on poissa listalta epilepsian takia.
– Mietin esimerkiksi veturinkuljettajan ammattia, mutta tiesin, että sehän ei ole mahdollista. Samoin kuin kaikki muut ammattikuljettajat.
Ammattia pohtiessaan Dennis piti ohjenuorana isältään saamaansa neuvoa: ”valitse työ, josta oikeasti pidät”. Dennikselle oli selvää, että hän haluaa tehdä töitä lasten ja nuorten kanssa.
Opiskelupaikka löytyi vähän sattumaltakin. Åbo Akademin kasvatustieteellisestä tiedekunnasta tultiin esittelemään opintoja hänen lukioonsa ja Dennis totesi, että opinnot sopisivat hyvin hänelle.
– Pääsin opiskelemaan ja olen aina sanonut, että opiskeluaika yliopistossa oli parasta aikaa elämässäni. Opiskelin, pidin hauskaa ja tapasin uusia ihmisiä.
Dennis valmistui luokanopettajaksi ja on erikoistunut tekniseen työhön.
Avointa puhetta epilepsiasta työpaikalla
Opintojen jälkeen Dennis aloitti työt tutussa paikassa.
– Vitsailen aina vähän, että olen päässyt elämässä pitkälle sillä, että olen samassa koulussa töissä, jossa olin itse oppilaana peruskoulussa.
Dennis on puhunut epilepsiastaan aina avoimesti, eikä hän tehnyt poikkeusta työpaikallaan. Epilepsiasta ovat kuulleet niin työkaverit kuin oppilaat.
Useimmiten ihmiset ovat kiinnostuneita epilepsiasta. Dennis arvelee, että häneltä uskalletaan kysyä, koska hän mielellään kertoo.
– On kiva, kun ihmiset kysyvät. Ehkä se johtuu siitä, että opettajana tulee vähän luonnostaan, että haluaa opettaa.
Kun Dennis kertoo epilepsiasta, pysyy hän tosiasioissa vähättelemättä. Oppilailta hän kysyy aina jatkoksi, ovatko he kuulleet epilepsiasta. Useimmiten ainakin yksi oppilas ryhmässä tietää tai on kuullut siitä.
Kun oppilaat saavat kysyä Dennikseltä, nousevat monet kädet heti ylös.
– Tavallisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, onko epilepsia vaarallista tai tarttuuko se. Yläkoululaisia taas kiinnostaa, saanko ajaa mopoa tai autoa.
Avoimuuden taustalla Denniksellä on ajatus siitä, että kertominen tuo turvallisemman olon. Paikalla on aina joku, joka tietää hänen sairaudestaan.
Oppilaille Dennis sanoo, että heidän pitää hakea toinen opettaja paikalle, jos hän saa kohtauksen. On myös tärkeää varmistaa, ettei hän satuta itseään. Oppilaiden ei kuitenkaan ole koskaan tarvinnut hakea paikalle toista opettajaa.
Ennakkotuntemukset olivatkin kohtauksia
Ennen kuin Denniksen epilepsiatilanne huononi, hän sai harvoin kohtauksia työpäivän aikana.
– Se on aika ihmeellistä, että kun minulla oli kohtauksia harvemmin, tulivat ne useimmiten viikonloppuisin.
Denniksen kohtaukset ovat olleet pääasiassa sellaisia, joissa tajunta hämärtyi vain osittain tai ei ollenkaan. Niiden aikana hän on pystynyt puhumaan ja toimimaan. Moni ei edes välttämättä ole huomannut kohtausta.
– Joskus jouduin sanomaan oppilaille, että nyt saan kohtauksen ja pidetään pieni tauko. Kohtaus kesti noin 10–15 sekuntia tai ehkä jopa vähemmän.
Kohtausten aikana Dennis saattoi myös nieleskellä ja maiskutella. Lisäksi hän halusi käydä juomassa vettä. Itse hän kutsui näitä tilanteita pitkään pahoinvoinneiksi ja luuli niiden olevan aura- eli ennakkotuntemuksia. Kun hänen hoitonsa siirtyi toiselle neurologille ennen leikkausta, kuuli hän silloin, että myös nämä tuntemukset olivatkin oikeita epilepsiakohtauksia.
– Se oli minulle aikamoinen herätys. Nämä olivat olleet minulle niin tavallisia, että en edes ymmärtänyt niitä kohtauksiksi.
Epilepsiakohtauksen jälkeen Dennis pystyi tavallisesti jatkamaan päiväänsä töissä, vaikka olikin tuolloin väsynyt. Ennen leikkausta tilanne kuitenkin muuttui niin, että hän saattoi saada pahimmillaan seitsemän kohtausta saman päivän aikana.
Hetki koulun kentällä
Työuran alusta Dennikselle on jäänyt mieleen eräs tilanne koulun urheilukentällä. Ensimmäisenä opettajavuotenaan hän sai kerran tajuttomuuskouristuskohtauksen töissä kesken opettajien ja oppilaiden välisen jalkapallo-ottelun.
– Kun sain kohtauksen kentällä, niin siitä alkoi kunnon hulabaloo. Kaikki onneksi tiesivät epilepsiastani.
Dennis oli kertonut siitä oppilailleen kouluvuoden alussa. Tuolloin eräs oppilaista oli kysynyt, voiko epilepsiaan kuolla. Dennis oli todennut, että pahimmassa tapauksessa voi käydä niin.
– Arvatkaapa, mitä oppilaani luulivat, kun sain tuon kohtauksen?
Kun ambulanssi tuli hakemaan Dennistä, halusi hän käydä luokassa kertomassa lapsille, että kaikki on hyvin. Dennis käveli luokkaan ja sanoi, että hän menee sairaalaan ja on poissa varmaankin pari päivää. Silloin hän ymmärsi, että kaikkea ei tarvitse kertoa niin pienille lapsille, kun he kysyvät epilepsiasta.
”Elämä on paljon paremmin”
Dennis kokee, että häntä on kohdeltu työelämässä aina hyvin. Siihen, mikä työssä on parasta, hänen on helppo vastata.
– Tietysti se, että saan olla lasten ja nuorten kanssa.
Dennis muistelee, että kuudennen luokan opettajana toimiessaan nousivat kyyneleet silmiin viimeisenä päivänä ennen kesälomia. Oppilaista tulee nopeasti niin läheisiä.
Epilepsia on ollut osa Denniksen elämää yli 40 vuoden ajan. Vaikka kohtauksia ei ole enää tullut leikkauksen jälkeen, Dennis on pitänyt muistissa, että niin voi kuitenkin edelleen käydä.
Uudenlaiseen arkeen tottuminen on vienyt aikaa. Dennis arvelee, että hän ei ehkä vieläkään täysin ymmärrä, että epilepsian leikkaushoito on hänen kohdallaan onnistunut niin hyvin.
– Kestää aikansa ennen kuin tottuu, että elämä on nyt tällaista. Ja minun tapauksessani elämä on todella paljon paremmin.