Hilmaan on aina hauska mennä. Hilmassa nauretaan sydämen pohjasta asti, vaihdetaan kuulumisia ja ennen kaikkea vertaillaan kommelluksia ja opitaan toisiltamme monikulttuurisuudesta.
Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilma edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden maahanmuuttajien oikeuksia ja yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Hilmassa järjestettävät tapaamiset nähdään osana kotouttavaa toimintaa ja toimintaa arvioidaan yhdessä.
Äidit kertovat, että on tärkeää jutella epilepsiasta omalla äidinkielellä ja tehdä asioita yhdessä.
Epilepsialiiton Yhtä perhettä -hankkeessa tuotetaan eri kielisiä videoita epilepsiasta ja ne valmistuvat monien keskustelujen pohjalta kunkin kieliryhmän kanssa. Olemme keskusteluissa pohtineet lähtömaan tilanteita ja epilepsian hoitoa. Lisäksi olemme keskustelleet myös epilepsiaan liittyvistä käsityksistä ja ennakkoluuloista. Lapsen epilepsia saatetaan nähdä perheen kohtalona ja perheen kanssa ei haluta olla tekemisissä. Eräs tapaamani äiti kertoi, että lähtömaassa ei ollut mitään lääkkeitä lapsen epilepsian hoitoon. Lisäksi äidit kertovat, että on tärkeää jutella epilepsiasta omalla äidinkielellä ja tehdä asioita yhdessä. Näille äideille lapsen hoitaminen on kunnia-asia ja lapsista puhutaan suurella sydämellä. Epilepsian hoito ja perheiden saama tuki Suomessa saa suurta kiitosta.
Yhtä perhettä -hankkeessamme tuotetaan materiaalia epilepsiasta somalin, darin ja arabian kielillä. Somalinkielinen video epilepsiasta on jo valmis ja se tuotettiin yhdessä Suomen somalilääkäreiden kanssa (video löytyy tämän artikkelin lopusta). Arabiankielinen video tuotetaan yhdessä Hilman henkilökunnan ja heidän asiakkaanansa olevien perheiden kanssa, joissa lapsi sairastaa epilepsiaa. Epilepsialiittona haluamme myös kuulostella, kuinka voisimme paremmin palvella eri kieli- ja kulttuuritaustaisia perheitä. Haluamme tietää minkälaista toimintaa he toivovat ja kuinka voisimme potilasjärjestönä ojentaa kätemme heille. Olemmehan ihan yhtä perhettä.
Tutustu Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilmaan (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)