Sosiaalisten suhteiden tukeminen koulussa

Epilepsiaan liittyy yhä ennakkoluuloja ja väärää tietoa, mikä voi vaikuttaa nuoren kaverisuhteisiin. Epilepsiakohtauksen saaminen voi pelottaa luokkatovereita tai heidän vanhempiaan, mikä voi näkyä esimerkiksi siten, että nuorta ei uskalleta kutsua enää kylään. Tiedonpuute usein voimistaa pelon tunteita. Lisäksi epilepsiaan voi liittyä kognitiivisia tai muita haasteita, jotka voivat vaikeuttaa vuorovaikutusta.

Koulukaverit ovat tärkeä vertaisryhmä

Jos epilepsian kohtaustilanne estää nuorta liikkumasta yksin kodin ulkopuolella, koulu on tärkeä paikka vertaissuhteiden luomiselle. Voit edistää kaverisuhteiden vahvistumista ja syntymistä oppitunneilla luomalla nuorten välisiä keskustelutilanteita.

Opettaja osallisuuden mahdollistajana

Opettajilla on mahdollisuus vahvistaa nuorten osallisuutta huolehtimalla siitä, että kaikki otetaan mukaan koulun toimintaan. On hyvä tarkistaa, että epilepsiaan liittyvät varotoimet tai erityisjärjestelyt eivät vahingossa eristä nuorta muusta ryhmästä. Ryhmästä syrjään jääminen tai joutuminen voi aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja lisätä riskiä joutua myöhemmin kiusatuksi.

Mitä mieltä olet sivun sisällöstä?