Ei lisäleikkauksia sote-järjestöille

Uutinen

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt välttivät tuhoisat 100 miljoonan euron lisäleikkaukset valtion ensi vuoden talousarviossa. Tämä järkipäätös oli meille monille toimijoille helpotus.

Hyvinvointialuejohtajat ottivat kantaa esitettyihin sote-järjestöjen valtionavustusten lisäleikkauksiin elokuussa. Huoli oli, että lisäleikkaukset eivät olisi säästö, vaan kasvattaisivat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia sekä jättäisivät sadat tuhannet ihmiset ilman tukea. (Koko kannanotto, linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Kansalaisareenan vetoomus keräsi kahdessa viikossa lähes 17 000 allekirjoitusta sote-järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan puolesta. Allekirjoittaneista yli 4 200 jätti myös omia viestejä päättäjille. Vetoomuksen otti vastaan ministeri Mika Poutala budjettiriihen alla. (Uutinen Kansalaisareenan sivuilla, linkki aukeaa uuteen ikkunaan) Helsingissä ja Tampereella sote-järjestöjen toimintaa puolustettiin budjettiriihimielenosoituksissa: ”Nyt riittää – sakset seis!” (Uutinen Helsingissä järjestetystä mielenosoituksesta, linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

On kuitenkin muistettava, että aiemmin jo päätetyt 140 miljoonan euron leikkaukset haastavat meitä toiminnan ja talouden tasapainottamisessa tulevina vuosina. Epilepsialiiton STEA yleisavustusta on leikattu vuosina 2024–2025 yhteensä 16 % liiton yleishyödyllisestä perustoiminnasta eli vapaaehtois- ja vertaistoiminnan tuesta, neuvonnasta, ohjauksesta, tiedon tuottamisesta, viestinnästä, vaikuttamisesta ja edunvalvonnasta. Leikkauksilla on ollut vaikutusta myös liiton henkilöstöön ja toimitiloihin. Vuoden 2026 toiminnan ja talouden suunnittelua varjostaa epävarmuus valtionavustustasosta.

Yhteiskunnallinen tilanne ja talous on Suomessa vakava. Emme kuitenkaan hyväksy sitä, että pitkäaikaissairaiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elämää kurjistetaan samaan aikaan, kun hyvin toimeentulevat vain porskuttavat. Meille on tärkeää, että jokainen epilepsiaa sairastava saa hyvää hoitoa, riittävän toimeentulon ja mahdollisuuden elää omannäköistä elämää.

Lämmin kiitos kaikille, jotka osoititte tukenne sote-järjestöille!

Lisätietoja:

Virpi Tarkiainen

Vastaan Epilepsialiiton strategisesta johtamisesta, hallinnosta ja kehittämistoiminnasta hallituksen linjausten mukaisesti. Toimin Epilepsialehden päätoimittajana sekä vastaan sidosryhmäyhteistyöstä.

  • Vaikuttaminen

Mitä mieltä olet sivun sisällöstä?

Aiheeseen liittyvää