Vuoden neurologi -palkinto Aki Hietaharjulle

Uutinen

Neurologipäivillä jaettiin torstaina 3.11.2022 arvostettu Vuoden neurologi -palkinto neurologian erikoislääkärille, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut erikoisalansa kehitykseen. Palkinto myönnetään osastonylilääkäri, dosentti Aki Hietaharjulle. Hän on huipputason diagnostikko, hoitava lääkäri, tutkija ja opettaja. Lämpimät onnittelut Aki Hietaharjulle!

Vuoden neurologiksi valittu Aki Hietaharju työskentelee osastonylilääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hänen pitkä ammatillinen uransa kattaa potilastyön ohella tutkimusta, opetustyötä, koulutusta sekä kansainvälisiä luottamustehtäviä. Tärkeintä Hietaharjulle on kuitenkin ollut työ potilaiden parissa.

– Pyrin kuuntelemaan potilasta tarkasti ja käytän paljon aikaa esitietojen keräämiseen. Haluan rakentaa luottamuksellisen suhteen, jotta voimme yhdessä lähteä etsimään ratkaisua, Aki Hietaharju kuvailee.

Hietaharju on erikoistunut harvinaisiin neurologisiin sairauksiin, ja hänet tunnetaan huipputason diagnostikkona. Oikean diagnoosin löytäminen voi silti vaatia salapoliisin työtä.

– Harvinaissairauksien kohdalla voi olla kyse sairauksista, joita on vain muutamia tapauksia maailmassa. Silloin tarvitaan kliinisen tutkimuksen, kuvantamisen ja kokeiden lisäksi myös ammatillista verkostoa. Yhteistyö eurooppalaisen osaamisverkoston kanssa on vahvistumassa, Hietaharju kuvailee.

Erikoistumisvaiheen suunnanmuutos

Ura oli viedä Aki Hietaharjua aivan toiseen suuntaan, ja vähältä piti, ettei nyt palkitusta neurologian erikoislääkäristä tullut psykiatrian erikoislääkäriä. Kesä Keski-Suomen keskussairaalassa neurologian apulaislääkärinä muokkasi kuitenkin erikoistuvan lääkärin ajatusmaailmaa.

– Huomasin, että tämähän on mahtavaa hommaa! Pidin siitä, että neurologia tarjosi jo tuolloin paljon erilaisia hoitokeinoja potilaalle ja lääkärille koko ajan uutta opittavaa. Taisin myös haluta revanssin, sillä neurologian potilastentti oli opiskeluaikana ainoa, josta en selvinnyt puhtain paperein, Hietaharju naurahtaa.

Aki Hietaharju on erikoistunut harvinaisiin neurologisiin sairauksiin, ja hänet tunnetaan huipputason diagnostikkona.

Valintaansa Hietaharju ei ole katunut, niin rikkaan ja monipolvisen uran erikoisala on hänelle tarjonnut.

– Tämä on paras erikoisala, mitä lääketiede tarjoaa! Neurologin ammatti on tosin muuttunut, sillä ala kehittyy nopeasti ja uusia hoitovaihtoehtoja tulee tarjolle. Nuorille neurologeille haluaisinkin sanoa, että erikoistumisvuodet voivat olla rankkoja, mutta ammatti palkitsee myöhemmin, Hietaharju painottaa.

Hietaharju pyrkii helpottamaan nuorten lääkäreiden työtaakkaa opettamalla sekä lääketieteen opiskelijoita että erikoistuvia neurologeja. He luonnehtivat Hietaharjua innostavaksi ja selkeäksi opettajaksi. Hietaharjua kiitellään myös kollegaksi, joka jakaa rautaista osaamistaan auliisti ja pyyteettömästi.

Tukea tutkimustiedosta

Aki Hietaharju pohjaa lääkärin työnsä vahvaan tieteelliseen osaamiseen. Hän on tehnyt tieteellistä tutkimusta muun muassa neuropaattisesta kivusta, harvinaissairauksiin liittyvistä kipuoireista, sidekudostautien neurologisista ilmenemismuodoista sekä leprasta. Viimeksi mainittua hän pitää merkittävimpänä tutkimuksellisena saavutuksenaan.

– Toimin 1990-luvun alkupuolella lepralääkärinä Bangladeshissa. Sain selville, että osa leprapotilaista kärsii neuropaattisesta kivusta. Tätä ei aiemmin tiedetty, vaikka tauti on tunnettu yli 2000 vuotta.

Potilastyössä Hietaharjun suurimmat onnistumisen tunteet ovat tulleet arjen edistysaskeleista.

– Kun neuroimmunologisesta taudista kärsivä nuori liikuntakyvytön potilas saadaan hoitojen ansiosta taas käveleväksi, se tuntuu lääkäristä erityisen palkitsevalta.

Lue Suomen Neurologisen Yhdistyksen uutinen 3.11.2022 (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

  • Diagnostiikka ja hoito
  • Harvinaiset
  • Tutkimus

Aiheeseen liittyvää