Epilepsialiiton perinteiset Kesäkisat saivat tänä vuonna uuden vivahteen nimeensä, kun ne järjestettiin poikkeuksellisesti kesän ja syksyn taitteessa. Jyväskylään, Vaajakosken kentälle kokoontui syyskuun ensimmäisenä lauantaina lähes 60 kisaajaa. Onnistumisen ilo oli läsnä kentällä koko päivän ajan.
Syyskesäkisojen lajivalikoimaan kuului kolmiottelu, kävely ja ruotsalaisviesti. Lisäksi hauskaa pidettiin myös keppihevos- ja huutosakkikisassa sekä lakupötkön heitossa.
– On ollut kiva päivä. Päivässä parasta on yhdessäolo, toisten kannustaminen ja yhteishenki. Lajeista oma suosikkini oli kolmiottelu ja siinä varsinkin kuulantyöntö, Hämeenlinnasta kisoihin matkannut Hanna Lius kertoo.
Epilepsialiiton urheilukisat järjestettiin tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa ja Hanna on ollut mukana myös viime kerralla Turussa pidetyissä kisoissa. Liikkuminen ei ole jäänyt vain kisojen varaan, sillä Hanna harrastaa liikuntaa myös muulloin. Hän on pelannut kaksi vuotta frisbeegolfia ja lisäksi hän pitää pyöräilystä.
– Liikunta on tärkeää myös kaikille pitkäaikaissairaille, joten tällaiset päivät ovat hienoja. Kunto pysyy kohdallaan, Hanna sanoo.
Kisat tarjoavat liikunnallisia kokemuksia
Syyskesäkisat avasi Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Kaupungin tavoitteena on, että kaikki jyväskyläläiset liikkuisivat mahdollisimman paljon ja löytäisivät liikunnallisen elämäntavan. Tästä näkökulmasta Syyskesäkisojen kaltaiset liikuntatapahtumat ovat Koiviston mukaan todella suurten kiitoksien arvoisia.
– Kisat ovat erinomainen tapa leikkimielisesti ja toki osittain myös tosissaan kilpailla, mutta ennen kaikkea harrastaa liikuntaa. Samalla ne osoittavat, että epilepsiasta johtuvista mahdollisista haasteista riippumatta liikuntaa pystyy harrastamaan ja se tuo lisäarvoa elämään, kaupunginjohtaja sanoi tervehdyksessään.
Paikalla oli myös Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja, kilpauimari Ari-Pekka Liukkonen. Hän painotti puheessaan sitä, miten tärkeää on löytää hyviä tapoja ja sopiva porukka, jossa on mahdollista liikkua ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan.
Keppihevoset ravasivat kentällä ensimmäistä kertaa
Perinteisempien lajien rinnalla Vaajakosken kentällä nähtiin myös huikea keppihevoskisa. Kisaa vetivät Jyvässeudun 4H-yhdistyksen kerhonohjaajat, jotka huolehtivat, että jokainen ratsukko pääsi nauttimaan lajista. Kentällä nähtiin eri-ikäisiä osallistujia, sillä esteitä radalla ylittivät niin lapset kuin aikuisetkin.
Jokainen osallistuja sai kisan jälkeen ansaitusti oman ruusukkeen. Kisan nuori voittaja kommentoi ensimmäistä sijaa heti kisan jälkeen napakasti: ”Voitto tuntui kivalle!”
Huutosakkien luovuus riemastutti
Huutosakkikisan voittopokaali matkasi tänä vuonna Savoon*, kun Kuopion epilepsiayhdistyksen joukkue voitti tiukan kisan. Vahvan vastuksen Kuopion joukkueelle antoivat Keski-Suomi, Päijät-Häme sekä Pirkanmaa.
Idea Kuopion joukkueen esitykseen syntyi Kaverikahvilassa, jossa huomattiin, että kisaan osallistujilla on erilaisia soittimia kotonaan. Ideasta innostuneena kisapaikalle tuotiin muun muassa tuuba. Päivän aikana aurinko pilkisteli pilvien lomasta, mutta Kuopion huutosakkijoukkueen marssiessa kentälle tuuban sävelten siivittämänä ja mustiin jätesäkkeihin pukeutuneena, alkoi sataa. Sade loppui heti esityksen jälkeen. Kentän laidalla tämä aiheutti pilke silmäkulmassa pienimuotoista spekulaatiota siitä, miten kieroja savolaiset voivatkaan olla: asuvalintansa mukaan tekivät sateenkin.
Vertaistuki on tärkeä osa tapahtumia
Epilepsialiiton Syyskesäkisat järjestettiin tänä vuonna yhdessä Keski-Suomen epilepsiayhdistyksen kanssa. Yhdistyksen kisapaikalla pitämässä kioskissa varapuheenjohtaja Anja Sukanen kertoi, että yhdistysten järjestämät tapahtumat ovat hyvä väylä saada myös uusia jäseniä mukaan.
– Aina kun ollaan näkyvillä, niin on mahdollisuus saada uusia jäseniä. Se on hyvin tärkeää.
Tänä vuonna yhteisellä urheilutapahtumalla oli entistä suurempi merkitys osallistujille, koska koronan takia tapahtumia ei ole pystytty järjestämään samaan tapaan kuin aiemmin.
– Syyskesäkisat ovat olleet tosi hyvä vertaistuki. Emme ole päässeet aikoihin näkemään toisiamme, saati sitten muiden alueiden yhdistysten väkeä. Siinä mielessä tämä on todella tärkeää ja tuntuu, että tätä kautta päästään eteenpäin, Anja summaa päivän parasta antia.
* Painetussa lehdessä kerrottiin virheellisesti, että pokaali matkasi ensimmäistä kertaa Savoon. Savon joukkue on voittanut palkinnon jo aiemminkin.