Vuosi sitten keväällä koronavirus tuli elämäämme ja mullisti sen. Se eristi meidät toisistamme. Korona pitää meitä vielä vahvasti otteessaan. Tuliko se elämäämme jäädäkseen?
Vuosi on kulunut. Olemme tottuneet uuteen arkeen, johon kuuluvat hihaan yskiminen, käsien desinfiointi, kasvomaskit, kyynärpäätervehdykset, välimatkojen pitäminen, koronatestit, etätyöskentely ja virtuaalinen vapaa-ajan viettäminen. Väliin on saattanut tulla omaehtoinen tai tartuntatautilääkärin määräämä virallinen karanteeni tai jopa eristys koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Uusi arki on ollut monin tavoin kuormittavaa. Osa uupuu työssä, osa työn puutteessa. Kova on ikävä lähitapaamisia, ystäviä, sukulaisia, juhlia, tanssia, laulua ja huoletonta vapaa-aikaa. Korona-arki väsyttää, kyllästyttää, eristää, masentaa ja musertaa. Henkinen jaksaminen on kovilla. Ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja. Jokainen meistä haluaa tulla kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi.
Valoa kevääseen tuo koronarokotusten tuoma toivo paremmasta koronahuolettomammasta huomisesta. Rokotekehitys on ollut huimaa. Kiitos maailmanlaajuiselle yhteistyölle ja tiedeyhteisöille. Tämän Epilepsialehden sivuilla Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet kertoo rokotekehityksestä ja suosittelee ottamaan koronarokotteen, kun sen aika itse kunkin kohdalle tulee. Odotetaan vuoroamme ja otetaan rokotus, kun sitä meille tarjotaan. Kun riittävän suuri osa kansastamme on rokotettu, voimme aloittaa uuden ajanjakson, jota korona ei enää hallitse.
Jaksetaan vielä jatkaa. Pidetään yhteyttä. Soita tai chattaa meille!
Aurinkoista kevättä!