Ketogeeninen ruokavalio -podcast: Tekstiversio, jakso 4

Tämä on litteroitu versio Ketogeeninen ruokavalio -podcastista.

Jakso 4: Aikuisena ketogeenisellä

Puhujien merkinnät:
Juontaja
Tuomas

[rauhallista tunnusmusiikkia]

Juontaja: Ketogeeniselle ruokavaliolle ei tule lähteä ilman, että siitä on sovittu hoitomuotona hoitavan lääkärin kanssa. Ruokavaliohoito suunnitellaan aina yksilöllisesti, ja se vaatii moniammatillista yhteistyötä ravitsemusterapeutin ja lääkärin kanssa.

[nopeatemposta musiikkia]

Juontaja: Tällä kertaa Joka sadas -podcastin ketominisarjassa puhutaan ketogeenisestä ruokavaliosta aikuisiällä. Mun vieraana on Tuomas, jolla on reilun viiden vuoden kokemus ketogeenisestä. Moi, tervetuloa.

Tuomas: Moi, kiitos.

[nopeatempoista musiikkia]

Juontaja: Mä papatan nyt hetken tätä tilannekuvaa ja historiaa auki, kun on kyse niin harvinaisesta jutusta. Eli sulla todettiin 1-vuotiaana epilepsia. Ja sitä on hoidettu lääkkeillä. 14-vuotiaana huomattiin, että itse asiassa kyse onkin harvinaisesta sairaudesta nimeltään glukoositransportterihäiriö. Tämän häiriön takia glukoosi ei pääse kulkemaan aivoihin, ja glukoosi on aivojen pääasiallinen energianlähde. Eli sitten kun aivot ei saa tarpeeksi energiaa, niin tämä aiheuttaa neurologisia ongelmia, esimerkiksi epilepsiakohtauksia. Mutta myös muita neurologisia oireita. Ja epilepsialääkkeet ei tässä sairaudessa tehoa riittävästi, kuten ei sunkaan kohdalla auttaneet. Ja ketogeeninen dieetti on siis spesifi hoito tässä sairaudessa, ja vaikuttaa sitten kaikkiin siitä johtuviin oireisiin. Eli nyt sitten viimeiset viisi vuotta sun oireet on olleet tämän myötä kurissa. Millaisia ne oli ennen sitä?

Tuomas: No, silloin ihan alussa, kun mä olin ala-asteella, niin tapahtui sillein, tuli sellainen verensokerien äkkiä lasku. Mutta se laitettiin silloin epilepsian piikkiin. Ja ehkä vähän senkin piikkiin, että mä olin silloin vielä kuitenkin tosi nuori. Niin silloin mä vajosin sellaiseen horrokseen. Että mä olin ruumiillisesti läsnä, mutta mun mieli ei ollut läsnä. Että ehkä voisi sanoa jotenkin, että mä nukahdin. Mutta sitten periaatteessa mä en, koska tavallaan mun ruumis ei, mä en mitenkään kaatunut, tai silmät ei periaatteessa mennyt kiinni. Mutta sitten mua piti vähän herätellä. Että vähän sellainen horrosmainen tila.

Juontaja: Oliko ne horrokset semmoisia muutaman minuutin horroksia vai vaikka tuntien?

Tuomas: Ehkä maksimissaan kymmenen tai viidentoista minuutin. Että sitten heti kun opettaja tuli siihen, ja vähän ravisteli, niin kyllä mä sitten havahduin. Ja en mä sitten myöskään oikeastaan itse tajunnut, että mä olen sillein vajonnut. Ja sitten tuntui nololta. Mutta sitten, kun ei siitä tuntunut sillein, että pitäisi huolestua siinä vaiheessa, kun kuvitteli, että se on vaan joku epilepsiajuttu.

Juontaja: Mutta nyt siis tämä horros on poissa. Ja tälle sun oireyhtymälle ketogeeninen ruokavalio on itse asiassa aika yleinen hoitomuoto. Ja mä korostan vielä, että te olette lääkärin ja ravitsemusterapeutin kanssa tässä keskustelleet, ja sitten tähän päätyneet. Sehän on tosi iso muutos, kun arkeen tulee uusi, suuri rajoite, kun kaikki mitä syö, niin siihen tuleekin yllättävän paljon sääntöjä ja laskemista ja kaikkea tommoista. Niin miten se alku sujui? Oliko siihen helppo tottua?

Tuomas: No, ei pysty sanomaan, että se olisi kiinni päivien totuttelusta, tai viikkojen. Siinä täytyy puhua kuukausien totuttelusta. Ja voi sanoa, ihan rehellisesti, se oli ihan todella paskamaista suoraan sanottuna, että mitä oli. Että vaikka tavallaan, sitten kun sen kuuli ekaa kertaa joltain just ravintoterapeutilta, niin ajattelee, että okei, mä hyväksyn tämän. Ja mä aika nopeasti sisäistin sen. Mutta silti siihen piti totutella monta kuukautta. Ja se oli rankkaa sitten varsinkin se ensimmäinen joulu sitten sen jälkeen, kun oli vaihtunut. Ja edelleenkin jouluisin, että sitten kun muut saa laatikoita ja sillein. Sitten totta kai mulle on keksitty omat, mutta ei se samalta tunnu tietenkään. Mä muistan yhden kerran yläasteelta, peruskoulusta, kun oli sillein, mitäköhän olisi ollut, jotain ranskalaisia tai nugetteja ruoaksi. Ja se oli just sen jälkeen, kun mulla oli vaihtunut tämä ketogeeninen ruokavalio, niin tuli sillein, että hetkinen, että miten maailma voi olla näin cruel, ja näin epäreilu mua kohtaan. Että mulle on vaihtunut tämä ruokavalio, ja sitten noi muut saa jotain ranskalaisia tai nugetteja. Että mihin se reiluus katosi.

Juontaja: Niin. Ja sitten varmasti, no ihminen on usein semmoinen, että sitten se haluaa just sitä, mitä ei saa. Että jos sä saisit syödä kaikkea, niin en mä tiedä kuinka paljon sitten oikeasti haluaisi syödä vaikka nugetteja. Mutta kun tietää, ettei saa, niin sitten se houkuttaa.

Tuomas: Niin.

Juontaja: Sä asut sun vanhempien kanssa, ainakin toistaiseksi.

Tuomas: Joo.

Juontaja: Ja teillä on semmoinen jako, että äiti laskee ja auttaa sen ruoanvalmistuksen kanssa, ja sitten sä teet jotain ruokia itse. Ja tämä siis sun matemaattisten hahmotusvaikeuksien takia. Mikä on sun bravuuri?

Tuomas: No, mä en ole vähään aikaan nyt tehnyt sitä. Äiti on pari kertaa tehnyt sitä mulle. Mutta mä osaan jotenkin valmistaa sellaista chiapuuroa.

Juontaja: Kuulostaa hyvältä.

Tuomas: Joo, siinä on kermaa ja chiansiemeniä ja vettä. Ja sitten välillä me laitetaan siihen jotain sellaisia makutippoja, jos haluaa tietyn vaikka mansikanmakuisen puuron.

Juontaja: Mikä on sun lempiruoka?

Tuomas: Ehkä se nyt olisi joku sellainen laatikko, mitä äidin kanssa tulee tehtyä.

Juontaja: Nyt vähän tämmöinen filosofisempi kysymys, mutta mitä ruoka sulle merkitsee? Kun on niitä tyyppejä, jotka syö vaan, koska täytyy syödä, ja se on vaan jotain polttoainetta, ihan sama. Ja sitten on niitä, jotka haluaa hifistellä, ja tuntitolkulla tehdä jotain ruokaa. Mihin sä asetut?

Tuomas: Mä sanoisin, että johonkin siihen välille. Koska tietyt tilanteet on, että mielellään tekee ruokaa, ja asettuu oikein kunnolla keittiöön, ja on sillein, että nyt voisi tehdä ruokaa. Ja sitten siinä voi vierähtää vähän pidempikin aika. Ja sitten tietyt tilanteet on, että ei oikein jaksaisi tehdä ruokaa ja sitten sellaisessa tilanteessa laittaa vaikka leivän. Totta kai sitten, että edelleenkin, vaikka nyt huomattavasti paremmin on asiat kunnossa, niin edelleenkin sitten jos esimerkiksi näkee kaupassa jotain herkkua, tai mahdollisesti että muu perhe syö jotain herkkua, niin onhan mulla totta kai omat. Mutta kun ei ne aina ole samanlaisia, kuin nämä tavallaan alkuperäiset herkut, mitä kaikki muut voi syödä. Niin kyllä se ottaa päähän, mutta sitten kun sille ei voi tehdä mitään, se vaan ottaa päähän. Se ei muutu yhtään millään tavalla se tilanne, vaikka mä miten kiukuttelisin. Niin mä en pidä siitä tietyllä tasolla vieläkään, mutta mä oon hyväksynyt sen. Ja mä olen opetellut olemaan valmis siirtymään eteenpäin. Koska sitten se kuitenkin on niin, että se harmittaa just sillä hetkellä kun se tapahtuu, kun ne muut syö jotain, mitä haluaisin syödä. Tai kun mä näen jotain kaupassa, mitä mä haluaisin ottaa, mutta mä tiedän, että mä en voi. Niin se ottaa päähän sillä hetkellä, mutta ei se ota päähän vaikka esimerkiksi enää kolme tuntia myöhemmin, tai viikkoa myöhemmin, sitten kun sitä ajattelee. No, okei, en mä sitten kyllä enää oikeastaan ajattele enää tunteja myöhemmin, tai viikkoja myöhemmin sitä juttua. Mutta se on just hetkellinen reaktio. Sillä hetkellä, kun näkee sen, tai tietää jotain, niin sitten se iskee, että miksi. Ja sitten ärsyttää. Mutta sekin pitää vaan opetella, että jos tämä olisi tapahtunut huomattavasti aikaisemmin, niin mä luulen, että en mä olisi osannut käsitellä sitä ollenkaan varmaan. Tai mä olisin käsitellyt sen ihan erilailla. Esimerkiksi siinä vaiheessa, että mä olen vaikka ekaluokalla, mä olisin ollut 7-, 8-vuotias. Niin en mä ole ihan varma olisinko mä osannut ollenkaan käsitellä tätä.

Juontaja: Niin sitten olisi voinut syyttää vaan äitiä, että miksi sä olet tuommoinen, miksi sä et anna mun syödä mitään kivaa.

Tuomas: Niin, tai sitten olisi käsitellyt ihan erilailla.

Juontaja: Onko jotain mikä sun mielessä ketogeenisessä ruokavaliossa on helppoa?

Tuomas: Varmaan ehkä se, että sen ruokavalion noudattaminen ei tunnu mitenkään kurinalaiselta siinä vaiheessa, kun on jotain sellaista ruokaa vaikka siellä työpaikallakin, mikä ei niin houkuttele. Se ei tunnu siinä vaiheessa mitenkään kurinalaiselta. Mutta sitten kun siellä on jotain, mistä oikeasti tykkää. Mutta tietysti sitten, jos jossain vaiheessa tulevaisuudessa, ja mä oikeasti toivon, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa ei enää tarvitse. Mä en tarkoita, että tämä olisi mitenkään huono juttu, tämähän edistää mun terveyttä, ja mä pysyn kunnossa, kun mä syön tällein. Mutta kyllä mä toivon, että mä voisin taas jossain vaiheessa syödä normaalisti. No, okei totta kai nyt, kun tätä on jo vuosien ajan tullut syötyä, niin alkaahan tämä tuntua normaalilta. Mutta kyllä mä haluaisin syödä ilman rajoituksia taas jossain vaiheessa. Ja totta kai mä toivon, että mä pystyn. Mutta eihän sitä voi vielä tässä vaiheessa sanoa, että milloin. Tai että pystyykö ollenkaan.

Juontaja: Kiitos hirveästi Tuomas sun rehellisyydestä ja avoimuudesta. Ja kiitos, että kävit.

Tuomas: Joo, oli mukavaa, että huolitte.

Juontaja: Epilepsiasta ja vertaistuesta voit lukea lisää Epilepsialiiton sivuilta epilepsia.fi. Podcastin on tuottanut Jaksomedia.

[nopeatempoista tunnusmusiikkia]