Epilepsian sairastavuus kasvaa ihmisen ikääntyessä. Tämä johtuu siitä, että ikääntyessä muutkin aivosairaudet lisääntyvät. Aivoissa tapahtuneet muutokset lisäävät epileptisten kohtauksien riskiä, minkä takia lääkitys usein aloitetaankin jo ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Ikääntyneen epilepsia on kuitenkin monella tapaa erilainen verrattuna nuoremmalla iällä alkavaan epilepsiaan.
Tarkkaa määritystä ikääntyneen epilepsialle ei ole, mutta kirjallisuudessa se käsitetään tavallisimmin yli 60–65-vuotiaana alkavaksi epilepsiaksi. Ikääntyneen epilepsiassa on monia sille ominaisia piirteitä. Ensinnäkin kohtauksien luonne samoin kuin epilepsiaan sairastumisen syyt ovat erilaisia ja epilepsialääkkeen valintaan voivat vaikuttaa eri asiat kuin nuoremmalla iällä alkavassa epilepsiassa.
Äkillinen aivotapahtuma voi aiheuttaa samanaikaisen tai lähes samanaikaisen aivojen sähköisen toiminnan häiriön, mikä ilmenee epileptisenä kohtauksena. Näiden kohtauksien riski kasvaa 35 ikävuoden jälkeen ollen noin 1,23/1000 asukasta kohden 75 ikävuoteen mennessä. Aivojen rakenteellinen muutos voi kuitenkin johtaa epilepsian ilmaantuvuuteen monenkin vuoden jälkeen itse tapahtumasta.
Miksi riski epilepsiaan sairastumiselle kasvaa ikääntyessä?
Aivoverenkiertohäiriöt yleistyvät ikääntymisen myötä ja ovat tavallisin syy ikääntyvän epilepsiaan. Ne ovat myös yleisin syy tapahtumahetkellä tapahtuvaan ensimmäiseen epileptiseen kohtaukseen. Noin 40–55 % aivoverenkiertohäiriön (joko aivoinfarkti tai aivoverenvuoto) saaneista saa elämänsä ensimmäisen epileptisen kohtauksen 7–14 vuorokauden kuluessa tapahtumasta. Näistä noin 60 % saa sen juuri sairauden tapahtumahetkellä tai 24 tunnin sisällä siitä. Aivoverenkiertohäiriön saaneella on yli kolminkertainen riski saada epilepsia verrattuna terveisiin. Sekä ensimmäisen kohtauksen että myöhäisemmässä vaiheessa ilmaantuvan epileptisen kohtauksen riski riippuu osaksi aivoverenkiertohäiriön anatomisesta paikasta.
Degeneratiivisiin dementiaan johtavien sairauksien, joista tavallisin on Alzheimerin tauti, riski kasvaa ikääntyessä. Nämä sairaudet aiheuttavat muutoksia aivojen rakenteissa ja toiminnoissa, ja siten altistavat jossain vaiheessa tapahtuville epileptisille kohtauksille. Dementiaa sairastavilla on 2–10-kertainen riski sairastua epilepsiaan.
Kaatumistapaturmat ovat yleisiä ikääntyvillä ja ne voivat johtaa aivovammaan, mikä taas voi aiheuttaa epileptisiä kohtauksia montakin vuotta tapaturman jälkeen.
Ikääntyneen epileptisten kohtauksien luonne
Ikääntyneen epileptiset kohtaukset ovat tavallisimmin paikallisalkuisia kohtauksia. Geneettisen yleistyneen epilepsian alkaminen myöhäisemmällä iällä on harvinaista. Tällaisessa tilanteessa taustalla voi olla jo lapsuudessa/nuoruudessa alkanut epilepsia, joka on ollut koko aikuisiän rauhallinen.
Paikallisalkuiset tajunnanhämärtymiskohtaukset, yleisimmin ohimolohkoalkuiset, ovat tavallisimpia ensimmäisiä epileptisiä kohtauksia (noin 40–50 % kohtauksista) ikääntyneellä. Tajuttomuuskouristuskohtaukset käsittävät noin 25 % ensimmäisistä kohtauksista. Ikääntyneen ohimolohkoalkuisen kohtauksien luonne on usein vähäeleisempi ja niissä on vähemmän automatismeja verrattuna nuorempien kohtauksiin. Toisaalta kohtauksen jälkeinen pitkittynyt tunteja tai jopa päiviäkin kestävä sekavuus, afasia tai halvausoireisto on tavallisempaa kuin nuoremmilla.
Noin 30 % ikääntyneen ensimmäisestä epileptisestä kohtauksesta johtaa pitkittyneeseen kohtaustilanteeseen eli status epilepticukseen, jonka taustalla yleisimmin todetaan aivoverenkiertohäiriö. Osa näistä tilanteista on niin sanottuja non-konvulsiivisia status epilepticuksia. Ne ilmenevät vain pitkittyneenä sekavuutena ilman näkyviä kouristuksia, jotka ovat tavallisin status epilepticuksen ilmenemismuoto.
Erotusdiagnoosi
Epilepsiadiagnoosin selvittely tapahtuu ikääntyneellä samalla tavalla kuin muillakin. Kohtauskuvauksen saaminen silminnäkijältä on ensiarvoisen tärkeää. Vaikeuksia kohtauskuvauksen saamisessa kuitenkin tuottaa usein ensinnäkin silminnäkijän puute ikääntyneen usein asuessa yksin tai luotettavan kuvauksen saaminen. Lisäksi ikääntyessä lisääntyy riski myös muihin eri syistä johtuviin tajunnanmenetyskohtauksiin muun muassa sydämen rytmihäiriöihin liittyvänä tai verenpaineen äkillisestä laskusta johtuvaan pyörtymiseen. Pyörtymiseen voi liittyä jäykistelyä ja virtsojenkin alle menoa, mutta erotuksena epileptiseen kohtaukseen tajunnantaso palautuu yleensä nopeasti. Myös dementiaan, infektioihin, aivoverenkiertohäiriöihin ja moniin veriarvojen muutoksiin voi liittyä tajunnan hämärtymistä ja sekavuutta. Unenaikaisten kohtauksellisten tilanteiden diagnosointi voi myös aiheuttaa erotusdiagnostisia ongelmia eri unihäiriöiden ja epileptisen kohtauksen välillä.
Ikääntyneelläkin kuitenkin epileptiset kohtaukset ovat stereotyyppisiä.
Ikääntynen epilepsiadiagnoosi
Epilepsiadiagnoosi voidaan asettaa, kun on näyttöä siitä, että potilaalla on pitkäkestoinen taipumus saada epileptisiä kohtauksia. Tavallisimmin tämä edellyttää, että potilaalla on ollut vähintään kaksi ilman merkittäviä altistavia tekijöitä esiintynyttä epileptistä kohtausta. Mutta mikäli potilaan aivoissa havaitaan jokin kohtauksille altistava tekijä (esimerkiksi aivoverenkiertohäiriö, aivovamman jälkitila), jonka vuoksi riski seuraavalle kohtaukselle on seuraavan 10 vuoden aikana yli 60 %, ja kliininen kohtauskuvaus puoltaa paikallisalkuista epileptistä kohtausta, epilepsiadiagnoosi voidaan antaa jo ensimmäisen kohtauksen jälkeen. EEG voi olla normaali. Aivojen kuvantaminen on tärkeää ikääntyneemmänkin epilepsian syyn selvittelyissä.
Ikääntyneen epilepsian hoito
Ikääntyneen epilepsian hoidossa on huomioitava muut sairaudet ja niihin käytettävien lääkkeiden yhteisvaikutukset epilepsialääkityksen kanssa, mahdolliset epilepsialääkkeen sivuvaikutukset, jotka voivat huonontaa ikääntyneen toimintakykyä (muun muassa mieliala, muistivaikeudet, luustoon kohdistuvat vaikutukset). Lähes kaikilla keskushermostoon käytettävillä lääkkeillä on myös riski keskushermostoon liittyvistä sivuvaikutuksista. Näin on myös epilepsialääkkeillä. Tavallisimmat sivuvaikutukset oikeastaan kaikilla epilepsialääkkeillä ovat huimaus, tasapainovaikeudet ja väsymys. Epilepsialääke aloitetaan yleensä aina vähitellen annosta nostaen, jolloin sivuvaikutuksien riski pienenee. Ikääntyneellä annoksen nosto olisi hyvä tehdä tavallista hitaammin ja epilepsian hoitotavoite, kohtauksettomuus, saavutetaan yleensä pienemmällä kokonaisannoksella kuin nuoremmalla.
Huonossa hoitotasapainossa oleva epilepsia lisää tapaturmariskiä, pitkittyneen hengenvaarallisen kohtauksen riskiä ja vaarantaa aivoterveyttä. Ikääntyneelläkin epilepsian hyvän hoidon tavoite on kohtauksettomuus ja mahdollisimman lievät lääkityksestä johtuvat sivuvaikutukset.