Kaisa Nurminen

Lapin alueen epilepsiayhdistys esittää ja suosittelee Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistyksen tukemana vahvasti jatkokaudelle Kaisa Nurmista liittohallituksen varsinaiseksi jäseneksi tai varajäseneksi.

Kaisa on ollut pitkään aktiivinen yhdistystoimija ja menneellä liittohallituskaudella hän on myös osallistunut aktiivisesti kokouksiin, sekä on erittäin kiinnostunut tästä luottamustehtävästä. Kokemustensa perusteella hänellä on liitohallitukseen annettavana näkemyksiä asioihin ja ajamaan sairastavien etuja. Toiminnassaan hän on huolellinen sekä muut huomioonottava ja hoitaa luotettavasti tehtävänsä, joihin on lupautunut. Kemijärveltä kotoisin oleva Kaisa Nurminen on 45-vuotias ja asuu tällä hetkellä Oulussa. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden maisteri sekä biotekniikan insinööri. Työkokemusta Kaisalla on monenlaisista työtehtävistä opetustoimissa sekä laborantin työssä.
Kaisa työskentelee tällä hetkellä Oulun Yliopistolla, lääketieteellisessä tiedekunnassa, tutkimusapulaisena. Hänellä on myös vahva englannin- ja ruotsinkielen osaaminen.

Kaisa on sairastunut nuorella iällä epilepsiaan. Hän on jo silloin lähtenyt mukaan Epilepsialiiton Nuoret Liekit -toimintaan.
Tällä hetkellä Kaisa on Lapin alueen Epilepsiayhdistyksen varapuheenjohtaja, sihteeri ja toinen jäsenrekisterinhoitaja. Hän toimii yhdistyksen oppilaitosyhdyshenkilönä Lapin Ammattikorkeakoululla ja Lapin Yliopistolla. Opiskelijoille järjestetään tietoiskuja epilepsiasta ja heidän tukena ollaan opinnäytetöissä.
Hänellä on omakohtaista kokemusta vagushermostimulaattori leikkauksesta ja ilman ajo­oikeutta elämisestä pohjoisen olosuhteissa. Kaisalla on työkokemusta opettajan työstä ja näkemystä lasten kanssa toimimisesta. Kielitaidosta on ollut hyötyä annettaessa tietoa epilepsiaa sairastaville maahanmuuttajille. Hän tulee luontevasti toimeen monen ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa.

Mitä mieltä olet sivun sisällöstä?