Miten harvinaista ja vaikeaa epilepsiaa tutkitaan aikuisilla?

Epilepsialehti - Artikkeli

Epilepsialehden lukijat tuntevat hyvin epilepsioiden monimuotoisuuden. Eri epilepsiasairauksia on lukuisia ja samankin syyn aiheuttamassa epilepsiassa oireet ja niiden vaikeusaste vaihtelevat yksilöllisesti. Harvinaissairaudesta ja harvinaisepilepsiasta on kyse, kun sairauden esiintyvyys väestössä on enintään 5 ihmistä 10 000:ta asukasta kohden eli sitä sairastaa esimerkiksi Suomessa enintään noin 2 700 henkilöä.

Harvinaisepilepsioissa joko etiologia eli sairauden taustasyy on harvinainen tai kyseessä on epilepsian harvinainen ilmenemismuoto, kuten vaativaa tehohoitoa edellyttävät pitkittyneet epilepsiakohtaukset. Osaan harvinaisepilepsioita on käytettävissä harvinaislääke tai erityishoito, kuten epilepsian leikkaushoito, aivojen sähköstimulaatio- tai ruokavaliohoito.

Eri epilepsiasairauksia on lukuisia ja samankin syyn aiheuttamassa epilepsiassa oireet ja niiden vaikeusaste vaihtelevat yksilöllisesti.

Harvinaisepilepsiat eivät aina ole vaikeahoitoisia, eikä toisaalta vaikea epilepsia valitettavasti ole harvinainen sairaus koskiessaan joka kolmatta epilepsiaan sairastuvaa.

Harvinaisepilepsian syyt

Harvinaisepilepsioiden luokitus noudattaa epilepsioiden yleistä jaottelua. Kyseessä voi olla paikallisalkuinen, yleistynyt tai joskus molempia piirteitä omaava epilepsia. Jo epilepsian diagnoosivaiheessa saatetaan havaita harvinaisepilepsiaan viittaavia seikkoja. Näitä voivat olla niin magneettikuvauksen löydös, vähäiset ihomuutokset kuin historiassa esiin tuleva muu neurologinen oire. Paikallisalkuiseen epilepsiaan sairastuessa ensimmäisen asteen sukulaisen eli vanhemman, sisaruksen tai lapsen epilepsia voi viitata harvinaiseen geneettiseen syyhyn.

Yleinen syy epäillä harvinaisepilepsiaa on epilepsian osoittautuminen vaikeaksi eli käytännössä kahden epilepsiatyypin mukaan valitun ja hoitoannoksella käytetyn lääkehoidon osoittauduttua teholtaan riittämättömiksi.

Etiologiaryhmät ja niiden kytkökset

Harvinaisepilepsian syyt jaotellaan samoin kuin epilepsian syyt yleisesti: rakenteellisiin, geneettisiin, infektioperäisiin, immuunivälitteisiin, aineenvaihdunnallisiin sekä tuntemattomiin.

Infektioperäiset epilepsiat ovat pääsääntöisesti bakteeri- tai virusperäisen aivokalvon- tai aivotulehduksen jälkitilaan liittyviä. Sairastumisvaiheessa tutkimista ohjaavat usein rajut yleisoireet ja kuume. Hyvin harvinaisia epilepsian syitä Suomessa ovat krooniset virus- tai loiseläinperäiset infektiot, kuten immuunikato (HIV) tai loiseläinsairaus kryptokokkoosi.

Tulehdusperäisissä eli immuunivälitteisissä epilepsioissa taustalla on oman immuunipuolustuksen aktivoituminen, jonka käynnistäjänä voi olla niin infektio, syöpä kuin väärä hälytys. Seurauksena voi olla paikallinen aivotulehdus eli autoimmuunienkefaliitti, jonka eri muotoja poissuljetaan muun muassa vaikeahoitoisissa pitkittyneissä epilepsiakohtauksissa. Harvinaista, mutta mahdollista on epilepsian puhkeaminen myös muissa neuroimmunologisissa sairauksissa, kuten MS-taudissa. Infektio- ja/tai tulehdusperäistä syytä epäiltäessä tarvitaan lannepisto eli aivoselkäydinnesteen tutkimuksia, muun muassa vasta-ainemäärityksiä.

Aineenvaihduntasairauksiin liittyvä epilepsia on aina harvinaissairaus, esimerkkeinä mitokondriosairaudet ja porfyria (ryhmä harvinaisia sairauksia, joista suurin osa on perinnöllisiä). Niihin liittyy aina myös muita oireita, joiden ilmaantumisikä ja vahvuusaste vaihtelee.

Aivojen magneettikuvauksella tunnistetaan epilepsian lukuisia synnynnäisiä rakenteellisia syitä tai eri etiologiatekijöiden välillisesti aiheuttamia aivomuutoksia. Näitä ovat muun muassa aivojen poimuuntumisen häiriöt kuten polymikrogyria, kuorikerroksen dysgenesiat eli paikalliset epämuodostumat sekä enkefaloseele eli aivopoimun tyrä. Syyltään tuntemattoman epilepsian taustalla on todennäköisesti osin mikroskooppisia rakenteellisia muutoksia.

Geneettinen syy voi olla peritty tai oman perimän uusi mutaatio. Tutkittava geenivirhe voidaan joskus rajata tarkasti, kun tunnistetaan tyypillinen oireyhdistelmä. Yksittäinen geenivirhe voi muun muassa aiheuttaa usean elinjärjestelmän havaittavia muutoksia, esimerkkeinä neurofibromatoosi, Sturge-Weber oireyhtymä sekä tuberoosiskleroosi.

Kun vihjeitä on vähän, käytetään laajasti tietyn tyyppisiä epilepsioita aiheuttavien geenien tutkimista eli geenipaneelitutkimuksia. Genomin eli perimän kaikkien geenien kopiolukumäärän muutoksia – puuttuvia tai monistuneita – geenialueita haetaan molekyylikaryotyypityksellä. Tehostuneiden menetelmien myötä yhä useammin voidaan sekvensoida kaikki henkilön perimän geenit (eksomisekvensointi) eli määrittää niiden tarkka rakenne.

Laajoihin tutkimuksiin edetessä tulee aina vastaan myös paljon virhelähteitä, esimerkiksi sairauteen liittymättömiä geenimuunnelmia ja usein tarvitaan muun muassa perheen muiden jäsenten tutkimista löydöksen merkityksen selventämiseksi.

Epilepsian vaativaan tai harvinaishoitoon tähtäävät tutkimukset

Epilepsian vaativaa hoitomuotoa harkittaessa tulee tarkistettavaksi monta asiaa. Sopiiko epilepsian alkuikä ajateltuun epilepsiatyyppiin? Voisiko osa oireista selittyä liitännäissairaudella? Estääkö jokin asia hoidon toteutumista?

Epilepsian vaativaa hoitomuotoa harkittaessa tulee tarkistettavaksi monta asiaa.

Tarkentavina lisätutkimuksina käytetään erilaisia aivosähkökäyrän eli EEG:n pitkäaikaisrekisteröintejä kohtausoireiden videoanalyysiin yhdistäen. Vaativimpana muotona ovat kajoavat eli kallonsisäiset rekisteröinnit. EEG-tietoa voi täydentää magnetoenkefalografia (MEG), joka mittaa aivojen sähköisen toiminnan tuottamien magneettikenttien muutoksia. Magneettikuvauksen ohella kuvantamismenetelmiä ovat aivojen sokeriaineenvaihdunnan paikallista aktiivisuutta vertaileva positroniemissiotomografia (FDG-PET) sekä isotooppikuvaus (SPECT), jolla saadaan kuvaa aivoalueiden verenkierron vilkkaudesta epilepsiakohtauksen aikana. Aivojen magneettistimulaatiolla sekä toiminnallisella magneettikuvauksella selvitetään tärkeiden aivotoimintojen paikantumista.

Harvinaisepilepsioiden tutkimisen kehitysnäkymiä

Epilepsian lääkehoito pohjautuu pääosin yleisten epilepsiatyyppien tutkimuksessa saatuun tietoon, joka ei aina sovellu harvinaisepilepsioihin. ERN-Epicare on eurooppalaisten epilepsiakeskusten yhteistyöhön harvinaisepilepsioiden hoidossa tähtäävä osaamisverkosto. Sen tavoitteina on muun muassa parantaa epilepsian kirurgisten hoitoarvioiden saatavuutta, harvinaisten hoidettavien syiden tunnistamista sekä kehittää tieteellistä tutkimusta harvinaisepilepsioissa. Niissäkin tilanteissa, joissa täsmähoitoa ei vielä ole tunnistettu, on pääsy tarkkaan diagnoosiin tulevaisuuden hoitomahdollisuuksia rakentava asia.

Lisätietoa:

  • Lehden numero: 3/2021
  • Teksti: Osastonylilääkäri Reina Roivainen, HUS Neurokeskus, Epilepsia Helsinki
  • Diagnostiikka ja hoito
  • Harvinaiset
  • Tutkimus

Aiheeseen liittyvää